sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

On aika hyvästien

Heips!

Nyt on luvassa tiedotus. Olen päättänyt lopettaa blogin, nyt virallisesti. Päätös oli vaikea, vaikka en ole päivittänyt blogia aikoihin säännöllisesti. Tällä kaikella on kuitenkin suuri tunnearvo itselleni ja on ollut vaikea päästää irti. Poistan pian facebook sivut. Voi olla, että blogi jää nettiin muistoksi, tai sitten sekin lähtee. Joka tapauksessa en enää bloggaa.

Tämä blogi muistuttaa minua aina Turkki-ajoistani. Olen tutustunut uuteen kulttuuriin ja Turkki on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muistoja on niin hyviä, kuin huonojakin. Uskomattomin kokemus, oli ehkä se, kun poliisi meinasi heittää minut putkaan. Tästä en ole aiemmin täällä edes kertonut...Denizlissä oli meneillään mielenosoitus ja tyhmänä halusin ottaa siitä valokuvan. Paikalla oli paljon ihmisiä kameroineen, joten ajattelin, että voisin itsekin yhden kuvan napsaista...Juu, eipä ollut hyvä idea. Kuvaajat olivatkin toimittajia, eivätkä siviilejä. Yhtäkkiä vierässäni oli siviilipukuun pukeutunut poliisi, joka huusi minulle jotain. En ymmärtänyt puheesta mitään. Onneksi Ö tuli nappaamaan minut pois ihmisvilinän keskeltä. Olihan se hieman kuumottava tilanne, mutta nykyään se jo naurattaa. Jos jotain siitä opin, niin että mielenosoitusten lähelle ei missään nimessä mennä. Kuva on edelleen tallella jossakin läppärin uumenissa.

Paras, mitä Turkki on minulle antanut, on sen ihmiset. Olen tutustunut hyviin ja epäitsekkäisiin ihmisiin. Ihmisiin, jotka antavat vähästään muille ja vielä ilolla. He osaavat nauttia elämän pienistä iloista ja ihan tavallisesta elämästä. Heidän kanssaan on helppo ja vaivatonta olla.

Uskon, että Turkki on maahanmuuttajalle vaikea maa sopeutua. Jos muuttaa Turkkiin, tulee ihmisellä olla palavan suuri motivaatio kotoutua. Kaikki täytyy tehdä itse. Turkki on minulle rakas maa, mutta en haluaisi asua siellä pysyvästi.

Turkin levoton poliittinen tilanne harmittaa ja huolestuttaa minua. Turismin raju lasku, on kova isku turkkilaisille. Turismissa on monen tavallisen kansalaisen elanto. Eniten minua tilanteessa kuitenkin huolestuttaa turkkilaisten hyvinvointi ja turvallisuus heidän kotimaassaan.

Toivottavasti olen osannut blogini kautta luoda edes hieman positiivisempaa kuvaa Turkista maana ja ihmisistä siellä. Lopuksi laitan kuvia viimeisimmältä lomaltamme Alanyasta ja Denizlistä, keväältä. Olimme reissussa lähes kuukauden päivät. Parasta lomassa oli se, kun lapset saivat viettää aikaa sukunsa kanssa.

Kiitos kaikille blogiani vuosien varrella seuranneille. Tiedän, ettei pahoittelusta ole välttämättä hyötyä, mutta pahoitteluni niille seuraajille, jotka olisivat juttujani halunneet lukea ja minun blogia päivittävän. En löytänyt aikaa tai voimia kirjoitella tänne ja koko asia jäi. Vaikka olen aina kirjoittanut blogia harrastuksen omaisesti, on asia ollut silti minulle tärkeä.

Toivon kaikkille mahtavaa kesää ja hyvää jatkoa kaikkiin elämän haasteisiin! :)










tiistai 1. joulukuuta 2015

Vauvaperheen kuulumisia

Moi kaikille! Meille tosiaan syntyi syysvauva 8.9.2015 ja tässä tulisi vähän juttua hänestä sekä vähän muustakin.

Raskausaika meni itselläni mukavasti, eikä minulla ollut pahempia oireita. Saimme tietää, että tulossa olisi poikavauva ja aloimme tehdä valmisteluja. Synnyttämään lähdimme Lohjan sairaalaan missä oli todella upea ja ihana henkilökunta. Sairaala oli pieni ja kodinomainen mutta kuitenkin täyttä Hus- tasoa. Synnytys oli kivulias mutta kaikki sujui ongelmitta. Illalla 8.9 poikamme Deniz tulikin sitten maailmaan ja siitä lähtien olemme harjoittelleet nelihenkisen perheen elämää.

Vain muutaman tunnin ikäisenä
Luulisi, että vauvan hoito olisi minulle täysin ongelmatonta toisen lapsen äitinä, mutta ei se niin mene. Lapset ovat vain niin erilaisia. Imettäminen oli ensimäiset pari kuukautta aika tuskaista ja yöt nukuttiin huonosti. Nyt on onneksi alkanut jo helpottamaan. Aili on onneksi ollut ymmärtäväinen ja ihana isosisko, vaikka uhmaikä puskee päälle. En voi uskoa kuinka nopeasti aika kulkee ja yritän vain nauttia kaikin siemauksin tästä pikkuvauva ajasta. Silloin kun on rankkaa, muistan että huonot kaudet kestävät vain hetken ja niiden jälkeen on taas helpompaa. Itkut ja huudot vain kuuluvat perhe-elämään, mutta myös ilonaiheita löytyy päivittäin.

Sisarukset leikkimässä
Olen onnellinen, mutta välillä myös aika stressaantunut. Monesti varsinkin Denizin ollessa aivan vastasyntynyt tuntui siltä, ettei saanut oikein mitään muuta päivän aikana tehtyä, kuin hoivattua lapsia. Deniz viihtyi sitterissä korkeintaan muutaman minuutin ja sitten alkoi itku. Nyt kolmen kuukauden iässä poika jaksaa jo seurailla leluja ja muiden touhuja jopa yli tunnin tyytyväisenä. Lähes pävittäin laulan Denizille ja huomaa kuinka poika nauttii, suu kääntyy aina hymyyn. Olemme käyneet myös perhekerhoissa- ja kahviloissa silloin tällöin. Itse olen sellainen ihminen, etten varmaan kestäisi ylös-puistoon-nukkumaan-puistoon-nukkumaan elämää päivästä ja kuukaudesta toiseen, joten koitan keksiä viikoittain jotain arjesta poikkeavaa tekemistä. Viikonloput ovat parhaita, sillä silloin vietämme enemmän aikaa perheen- ja sukulaisten kesken.

Vaikka joskus vieläkin tulee niitä päiviä jolloin en saa "mitään" tehtyä, lohduttaudun ajatuksella, että ykkös työni on nyt huolehtia lapsista. Muut asiat ovat toissijaisia ja niitä ehtii tehdä myöhemminkin. En tarvitse paljon ns. "omaa aikaa" mutta toki pääsen lähtemään jos haluan, kiitos lasten isän ja muiden läheisten.

Omasta mielestäni äideille kasataan Suomessa aivan kovia paineita. Lapsille ja kodinhoidolle tulisi uhrata koko elämänsä ja omaa aikaa ei tulisi haluta. Monet äidit kaatuvat paineiden alle, eivätkä osaa pitää puoliaan. Välillä tuntuu siltä, että äidiksi tultuaan ihminen menettäisi ihmisoikeutensa ja äitinä oleminen nähdään pelkkänä pakollisena suorituksena, josta ei liiemmin kehuja saa. Oletusarvo on että jaksat tehdä kaiken yksin, mutta jos et jaksa, on se häpeällistä. Ei saisi kaivat kunnon yöunia, eikä missään nimessä saisi lähteä ulos ystävien kanssa, vaikka lapsi olisi jo vuoden ikäinen. Täytyisi jaksaa, muistaa, ehtiä ja hoitaa tiesmitä! Tällaisia paineita ei kasata isille. Ei voida ymmärtää sitä, että äiditkin ovat vain ihmisiä siinä missä muutkin. Äideilläkin on omat tarpeensa. Kaikkia ei olla veistetty samasta muotista, mutta äitimyytti yrittää pakottaa äidit samaan lokeroon.

Jotenkin tuntuu, että lastenhoidosta tehdään nykyisin liian suuri numero. Tietenkin lasten saanti on erittäin iso elämänmuutos, mutta ei se tarkoita sitä, että koko muun elämän täytyisi pysähtyä. Jotkut vanhemmat antavat kaiken pyöriä pelkästään lasten ympärillä. Itselleni lapset ovat olennainen ja luonnollinen osa elämääni, mutta äitiys pelkästään ei määrittele minua ihmisenä. Annan itselleni luvan myös rentoutua ja harrastaa ilman huonoa omaatuntoa, enkä pidä itseäni itsekkäänä. Näin mielestäni voisi ajatella useampikin. Monissa muissa kulttuureissa lastenhoitoon osallistuu koko yhteisö. Suomessa moni ajattelee, että lastenhoito kuuluu vain ja ainoastaan äidille/vanhemmille. Jokainen saa elää elämäänsä tyylillään, mutta itse pidän sitä rikkautena, että lapsillamme tulee olemaan muitankin läheisiä ihmisiä kuin minä ja Ö.


Kaikkinensa tunnen oloni onnelliseksi ja koen elämäni todella rikkaaksi. Odotan innolla näkeväni Denizin kasvavan ja oppivan uusia taitoja. Ihanaa että Aili sai sisaruksen, jonka kanssa toivottavasti tulee olemaan läheinen läpi elämän. Hyvää Joulun odotusta kaikille! <3

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Keväisiä kuulumisia ja yllätys!

Terve! Tää syksy ja talvi on mennyt melkeenpä sumussa pääosin koulukiireiden takia. Oon tykännyt todella opiskelusta ja rikosseuraamusala on osoittautunut nappivalinnaksi itselleni. Eniten mua on ehkä rassannut pitkät koulumatkat, yhteensä 2 h suuntaan ja takas. Itsenäisiä- ja ryhmätöitä on kans paljon. Se on kuitenkin sen arvoista ja paljon olen oppinut! Kolmisen viikon päästä aloitan työharjoittelun ja sitä ennen suunnataan koko perheen voimin Turkkiin lomalle kahdeksi viikoksi! :)



Juu, oishan mulla tässä yllätyskin paljastettavana niille, jotka eivät mun facebookkia seuraa. Elikkä elokuun lopussa olisi meille tulossa vauva! Aili vaikuttaa aika innokkaalta isosiskolta, mutta enpä tiedä ymmärtääkö vielä mitä tuleman pitää. Hyvin olen voinut, mitä nyt väsymystä lukuunottamatta. Tämä toinen raskaus on ollut hyvin erilainen kuin aiempi. Ailin aikaan minulla oli koko raskauden ajan pahoinvointia, nyt sitä ei ole ollut lähes ollenkaan.  Nyt sitten ensimmäinen opintovuosi paketiin ja sitten äitiyslomalle. Myöhemmin sitten jatkan koulua.

Vauvan sukupuolesta ei tosin ole vielä tietoa
Ensi sunnuntaina suunta kohti Turkkia! Hyvin on aikaa tehdä viimoiset koulutehtävät ja pakata laukut. Lennetään ensin Izmiriin ja viivytään päivä tai kaksi ja sen jälkeen matkustetaan Denizliin. Mukavaa päästä pitkästä aikaa matkaan ja saada muutakin ajateltavaa kuin koulu! Hyviä ilmojakin on lupailtu, joten toppatakki jää kotiin naulaan. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

torstai 21. elokuuta 2014

Kotiäitiyden viimeisiä päiviä viedään!

Aili aloittaa päiväkodin ensi maanantaina. Nyt kun tämä melkeinpä kaksi vuotta kestänyt kotiäititaipaleeni on näiltä osin pian pulkassa, voisin kertoa hieman tästä ajasta teille.

Aili poseeraa päiväkodin edessä ensimmäisenä harjoittelu päivänä
Kun aloin odottamaan Ailia olin 22- vuotias vastavalmistunut lähihoitaja. Olin kohtalaisen nuori odottaja mutta en ainakaan huomannut että ihmisillä olisi ollut ennakkoluuloja raskaudestani. Äidiksi ryhtymisessä pelotti se kuinka rankkaa vauva-arki tulisi olemaan ja mietin joudunko luopumaan täysin vanhasta elämästäni ja unohtamaan kokonaan itseni. Pelot eivät käyneet toteen vaan koen saaneeni enemmän kuin olen joutunut luopumaan.

Ennen kuin jäin äitiyslomalle työskentelin sairaalan vuodeosastolla 2-vuorotyössä. Raskausaika oli minulle henkisesti vaikeaa aikaa mutta fyysisesti voin pahoinvointia lukuunottamatta hyvin ja pystyin tehdä töitä äitiysloman alkuun saakka. Ensimmäiset kuukaudet Ailin syntymän jälkeen olivat hämmentäviä. Äitiys tuntui luonnolliselta mutta kiintymys vauvaa kohtaan kasvoi vähitellen eikä se iskenyt kuin nuijanisku heti synnytyssalissa niin kuin lehdistä yleensä saa lukea. Vauvan hoito tuntui helpommalta kuin olin kuvitellut mutta Aili onkin ollut syntymästä saakka perusterve ja syönyt ja nukkunut hyvin. Kaipa minulla oli ollut mielessä vain kauhukuvia tulevasta. Aloimme käydä perhekahviloissa ja tutustuin moniin muihin nuoriin äiteihin. Ikäisiäni äitejä (silloin 23 v.) on siis yllättävän paljon vaikka raskausaikana pelkäsin että jäisin ihan pimentoon kun suurimmalla osalla kavereistani ei lapsia vielä ollut.


Muistan kuinka kaikki oli uutta ja jännittävää. Seurasimme tarkkaan Ailin kehitystä ja aloin tehdä vauvakirjaa. Elämä tuntui yllätävän vapauttavalta kun ei ollut tarkkoja aikatauluja ja sain nukutuksi paljon paremmin kuin työelämässä ollessani. Tuntui oudolta kun elämäni ei pyörinyt enää työn vaan nyt lapsen ympärillä. Välillä koin jopa huonoa omaatuntoa hyvästä olostani kun joillekin vauvavuosi on paljon rankempaa aikaa. Uloskin pääsin silloin tällöin ja en ole kokenut jääväni paljosta paitsi lapsen syntymän jälkeen. Kaikki mitä tein sai uuden merkityksen. Tein sen kaiken Ailin vuoksi.


Kesällä 2013 muutimmekin sitten väliaikaisesti Turkkiin. Aiheesta olenkin jo kirjoittanunt postauksessa "Kotiäitinä Turkissa." Ensimmäiset kuukaudet olivat minulle rankkoja koska en tuntenut ketään enkä puhunut kieltä sanaakaan. Turkissa ollessani opin kuitenkin nauttimaan ihan arkipäiväisistä asioista kotiäitinä ja päivärutiineista. En enää tarvinnut suurta joukkoa ihmisiä ympärilleni jotta tuntisin oloni hyväksi. Opin olemaan myös itseni kanssa.


Palasimme Ailin kanssa Suomeen joulukuussa 2013 ja siitä alkoi lyhyt yh-kauteni. Muistelen että Aili sairasteli niihin aikoihin aika paljon ja nyt kun ajattelen olin aika kovilla. Aililla alkoi samoihin aikoihin uhma ja minä luin koulun pääsykokeisiin. Nämä asiat tekivät arjesta vielä haasteellisempaa. Onneksi sain apua ystäviltä ja sukulaisiltani. Kuitenkin oli ihanaa huomata että selvisin Ailin hoidosta yksinkin ja itseluottamukseni äitinä kasvoi paljon. Talvella 2014 vierailimme yhden kolmen viikon jakson Turkissa perheen luona ja sen jälkeen palasimme taas kotiin odottelemaan kesän Alanyan reissua.


Kesäkuun lopulla Ö tosiaan muutti takaisin meidän kanssa Suomeen jolloin minunkin osani Ailin hoidossa helpottui. Aili sopeutui nopeasti tilanteeseen ja nykyään Aili ja baba ovat erittäin läheisissä väleissä.

Viimeiset kuukaudet olen huomannut itsessäni pienoista väsymystä kotona oloa kohtaan. Ensimmäinen puolitoista vuotta kotiäitinä tuntui satumaisen hienolta mutta loppuakohden aloin kaipaamaan yhä enemmän työ- ja opiskeluelämään. Sehän on hyvä merkki siinä mielessä että olen valmis päästämään yhdestä hienosta aikakaudesta irti. Uskon myös että Aili on valmis uusiin seikkailuihin ja päiväkodin alkuun.


Ailista on tullut omatoiminen kaksivuotias jolta ei tempperamenttia puutu. On ihanaa nähdä kuinka Aili nauttii muiden lasten seurasta vaikka sosiaalisia pelisääntöjä vielä opetteleekin.

Tiivistettynä voin todeta sen että nämä kuluneet kaksi vuotta ovat olleet elämäni onnellisimpia vuosia joita tulen aina muistelemaan hyvillä mielin. Äitiys on paljon muutakin kuin lapsen hoitoa. Se on kasvattamista ja vieressä kulkemista sekä elämän hyvissä että huonoissa hetkissä. Tuntuu siltä että haasteet vain kasvavat lapsen iän myötä joten siinä väkisinkin kasvaa itsekin samalla. <3 :)

torstai 14. elokuuta 2014

Sopeutumista ja byrokratiaa

Terve vaan lukijat!

Eräässä kommentissa toivottiin että kertoisin myös miehen sopeutumisesta tänne Suomeen joten tässä siitä sitten. Ö on tosiaan aiemmin asunut Suomessa ja hän puhuu kohtalaisen hyvin Suomea joten meidän ei tarvinnut lähteä ihan ns. lähtöviivalta tätä kotoutumista ajatellen.

Saavuttiin takaisin Suomeen siis kesäkuun lopulla ja paljon oli kuitenkin hommaa että pääsi taas systeemeihin kiinni ja että saatiin arki rullaamaan. Niin se vain usein menee että suomalaisen puolison apu on monesti näissä asioissa tärkeää ja niin minäkin olen näitä juttuja pohtinut paljon.

Ensimmäinen asia oli tietenkin tehdä maistraattiin osoitteenmuutosilmoitus ja käydä paikan päällä ilmoittautumassa. Sitten oli vuorossa liittyminen Suomen sosiaaliturvaan Kelan sivuilla. Kelassa sanottiin että liittymisen käsittelyaika vaihtelee 4 viikosta puoleen vuoteen (WHAT!?). Minä sitten soitin sinne uudestaan ja pyysin käsittelyn kiirehtimistä ja yllätyksekseni päätös tehtiin nopeasti tuon puhelinsoiton jälkeen. Ö on aina sanonut mulle että se aina auttaa kun suomalainen puoliso puuttuu asioihin. En koskaan uskonut sitä koska Suomessa yleensä mennään kaikessa vain jonon sanelemassa järjestyksessä mutta taisin olla väärässä.

Seuraava askel oli käydä työvoimatoimistossa ja ilmoittautua työnhakijaksi. Te toimisto haluaisi että asioita hoidettaisiin mahdollisimman paljon sähköisesti ja että paikan päälle ei tultaisi. Silti muut kuin Euroopan kansalaiset eivät voi ilmoittautua työnhakijoiksi netissä!!! Puhelinlinja heillä on aina varattu joten menimme suoraan vaan toimistoon ilman ilmoituksia. Ö:llä oli mennet kotoutumisaika umpeen aiemmin asuessaan Suomessa joten mihinkään suomenkielikursseille hän ei Te toimiston kautta menisi. Niinpä hän lähti etsimään töitä ihan netin kautta ja lähetti aika paljon hakemuksia. Koulut olivat kuitenkin jääneet kesken Turkissa ja ammattitutkinnon suorittaminen innosti joten minä kannustin hakemaan opiskelemaan. Ö haki Te toimiston kautta työvoimakoulutuksiin ja sitten ihan täydennyshaussa ammattikouluun.

Kova työ tuotti tulosta ja hän sai kutsun ammattikoulun kielikokeeseen! Läpäistyään kokeen hän sai paikan ja opiskelee nyt sähkö- ja automaatiotekniikkaa! Aivan mahtavaa! Nyt koulu on jo alkanut ja sanojensa mukaan kielen takia opetusta on välillä vaikea ymmärtää mutta toivon että hän saa tukea koulultaan koska olisi äärimmäisen tärkeää työnsaannin kannalta että hän saisi tutkinnon suoritettua! Kuitenkin tiedän että minulla on fiksu mies ja hän kyllä pystyy tähän.

Muutenkin sopeutuminen takaisin Suomeen on mennyt ihan hyvin. Onneksi Ö rakastaa Suomea koska minä en haluaisi asua loppuelämääni Turkissa vaikka se ihana maa onkin. Asumme samassa talossa missä ennen Turkkiin muuttoamme joten tuttuja kulmia siis molemmille.



Ei tämä monikulttuurisen perheen elämä aina helppoa ole mutta todellakin tämän kaiken arvoista.  :)

perjantai 8. elokuuta 2014

Alanyan ja Denizlin matka

Oltiin tosiaan kesäkuussa lomalla Alanyassa kaksi viikkoa. Samalla reissulla vierailtiin myös Ö:n perheen luona Denizlissä. Tässä hieman kuvakoostetta matkasta. :)

14.6 aamuvarhaisella lähdimme lentokoneella kohti Alanyaa. Kerrankin olimme varanneet pakettimatkan eikä tarvinnut stressata lentokoneen vaihdoista yms. Matkaan lähdimme minä, Aili sekä äitini ja hänen miesystävänsä. Yllätyin siitä miten pitkä matka Antalyan kentältä on Alanyaan. Matka oli pitkä ja uuvuttava mutta se oli kaiken sen arvoista.

Ensimmäiset päivät menivät ihan rentoutuessa. Baban ja tyttären jälleenkohtaaminen oli hellyyttävä näky. Aili ujosteli aluksi mutta se unohtui nopeasti.

Eräänä päivänä lähdimme kaikki yhdessä koko päivän kestävälle laivamatkalle. Mielestäni se oli yksi loman kohokohdista! Laivan kannelta sai tietyissä paikoissa hypätä uimaan ja kerran uimme jopa eräälle rannalle. Lounaan söimme laivassa. Laivan kannella soitettiin musiikkia ja pidettiin leikkimielisiä kilpailuja sekä vaahtobileet mutta alakannella oli mukavan rauhallista nukuttaa vaikka vauva unille. Suosittelen laivamatkaa kaiken ikäisille!

Osallistuimme yhdelle Finnmatkojen järjestämälle retkelle. Bussi haki meidät hotellilta ja aluksi ajoimme katsomaan hedelmätarhoja. Lopuksi saimme maistaa tuoreita hedelmiä. Sen jälkeen suuntasimme Dim tippukiviluolaan.

Sama Finnmatkojen retki huipentui lounaaseen Dim joella. Opas puhui picnicistä joten kuvittelimme syövämme eväitä jossain nurmella mutta niinkuin kuvasta huomaa kelluimme käytännössä joen yllä. Kokemus oli hieno! Joen vesi oli verrattaen kylmää mutta jokunen ihminen uskaltautui laskemaan vesiliukumäestä. Lähellä jokea sijaitsi myös uima-allas jossa vesi oli sitten lämpimämpää.

Juhannusta vietimme ei niin perinteisesti tänä vuonna. Lähdimme syömään ravintolaan jonka jälkeen Aili jäi mummin hoitoon yöksi ja minä ja Ö suuntasimme kohti Alanyan yöelämää. Suosimme Havanna clubia jossa olemme ennenkin käyneet sillä siellä soitetaan tanssittavaa musiikkia inhimillisillä volyymeilla.

Kävimme myös Alanyan Water Planet vesipuistossa. Meille sanottiin että se on todella hieno ja suuri vesipuisto mutta täytyy myöntää että ei se mielestäni ollut suuren hehkutuksen arvoinen.Vietimme kuitenkin oikein hauskan päivän.

Juhannuksen jälkeen matkasimme bussilla Denizliin. Matka kesti taukoineen seitsemän tuntia mutta Aili jaksoi sen hienosti. Matkustimme Pamukkalen bussilla jossa on onneksi hyvä ilmastointi sekä välipalatarjoilu. Vietimme Denizlissä paljon aikaa Ö:n perheen kanssa sekä kiertelimme toki kaikki tutut paikat läpi kuten Chamlik ja Incilipinar puiston. Shoppailin myös paljon uusia vaatteita Chamlikin ostoskeskuksesta ja ihan Cinarin pääkadulta.Vietin Denizlissä kolme yötä mutta Aili jäi baban kanssa vielä muutamaksi extra yöksi jotta suku ehti nauttia tytön seurasta pidempään.

Sitten olimmekin taas takaisin Alanyassa. Lauloin karaokea pitkästä aikaa hotellin baarissa. Heillä oli paljon suomalaisia kappaleita, itseasiassa vaikutti että niitä oli enemmän kuin englanninkielisiä. Taitavat tietää että suomalaiset ovat karaoke kansaa!

Viimeisenä päivänä kiipesimme Kale vuorille ja linnoitukselle äidin ja hänen miesystävänsä kanssa.

Näkymät alas olivat mahtavat!


Tähän loppuukin matkareportaasini. Alanyassa on loppupeleissä aika paljon koettavaa ja nähtävää ihan kaiken ikäisille. Hyvä reissu  kokonaisuudessaan! :)

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Tilannekatsaus ja kuulumiset

Moi piiiiitkästä aikaa! Tosiaan, anteeksi lukijoille etten ole kirjoittanut blogia aikoihin. Tuolla facebook ryhmässä kommentoinkin että mulla ei ole oikein energia riittänyt bloggaamiseen viime aikoina ja Turkki elämään liittyviä aiheita on ollut vaikea keksiä täältä Suomesta käsin. Blogin tulevaisuus onkin nyt kysymysmerkkinä mutta ainakin toistaiseksi tämä pysyy täällä. Nyt kuitenkin kirjoitan pienen tilannekatsaus- postauksen, elikkä mitä kaikkea on viime aikoina tapahtunut elämässäni. Tässä postauksessa ei ehkä ole paljon uutta tietoa niille jotka seuraavat minua facen kautta mutta saa lukaista silti läpi. :)

Kevään aikana olen ollut erityisen kiireinen sillä olen lukenut pääsykokeisiin. Hain opiskelemaan rikosseuraamusalaa ammattikorkeakouluun. Paljon tuli luettua, kirjoitettua muistiinpanoja ja luennoitua äidille koealueesta. Suureksi ilokseni kokeet menivät hyvin ja pääsin kouluun!!! Ailin hoidossa oli järjestelemistä mutta onneksi näin vaivaa asian eteen koska hukkaan työ ei mennyt.



Hieman surullisempiakin asioista on tapahtunut. Rakas ukkini nukkui pois huhtikuun lopulla. Vappuaatto meni sitten surullisissa merkeissä. Ukki oli elämässäni tärkeä ihminen jonka tulen aina muistamaan.

Kesäkuussa sain kotiin todella mukavan kirjeen! En muista olenko tänne blogiin asiasta kirjoittanut mutta Ö on hakenut oleskelulupaa Suomeen. Postista tuli siis myönteinen päätös ja olimme tottakai asiasta erittäin iloisia!

Kuitenkin olimme jo varanneet kesäkuun puoleen väliin lomareissun Alanyaan joten sinne lähdimme. Kaksi viikkoa Turkin lämmössä kului mukavasti. Pääsimme karkuun Suomen räntäsateita. Samalla lomareissulla ehdimme käydä vielä Ö:n perheen luona Denizlissä. Kirjoitan Alanyan ja Denizlin reissusta myöhemmin tarkemmin tänne blogiin.

Kesäkuun loppupuolella palasimme kaikki kolme Suomeen ja täällä nyt asustelemme. Minä odottelen innolla koulun alkua, Aili aloittaa päiväkodin elokuussa ja Ö etsii koulutus/työpaikkaa. Asiat vaikuttavat siis olevan aika mukavasti tällä hetkellä. Ihana nauttia kesästä! Mökillä ja festareillakin olen ehtinyt käydä.Tarkoitus on nähdä vielä paljon kavereita ja ehkä käydä vähän risteilemässä.


Näihin tunnelmiin toivotan kaikille oikein hyvää yötä je kesän jatkoa! :)