lauantai 31. elokuuta 2013

Kulttuurista ja elämästä Turkissa

Kulttuurista ja elämästä Turkissa


Pamukkale

Tälläkertaa ajattelin kirjoittaa Turkin kulttuurista, siitä miten olen nähnyt ja kokenut sen itse. Täytyy muistaa, että elämä Turkin eriosissa voi olla hyvinkin erilaista. Itä-Turkissa ollaan keskimäärin uskonnollisempia ja Länsi-Turkissa vapaamielisempiä. Me asumme Länsi-Turkissa, joten siitä kirjoitan. Aiheesta kiinnostuneille löysin nämä linkit mistä löytää paljon lisätietoa: http://turkkitieto.blogspot.com/p/kulttuuri.html ja http://www.alanyansuomalaiset.fi/21

Perhe

Turkkilaisille perhe on kaikki kaikessa. Lapset asuvat kotona yleensä siihen saakka kunnes menevät naimisiin. Nuoret kunnioittavat vanhempiaan. Lapsia täällä hemmotellaan ja sen olemme huomanneet. Minne ikinä menemmekin kaikki ovat Ailin kimpussa. Aluksi tuntui oudolta, että kaupan myyjätkin kysymättä mitään ottivat Ailin syliin ja kehuivat söpöksi. Aili nauttii huomiosta ja vilkuttaa iloisesti kadulla kaikille. :D

Koulunkäynti ja asevelvollisuus

"Turkkilaiset lapset menevät kouluun seitsemänvuotiaina, esikouluun kuusivuotiaina. Oppivelvollisuus on kahdeksan vuotta. Alanyan alueella on ilmaisten valtion koulujen lisäksi yksityiskouluja, joiden lukukausimaksut ovat kohtalaisen korkeita. Molemmissa on korkeatasoista opetusta, mutta luokkakoot vaihtelevat suuresti. Valtion kouluissa voi olla jopa 55 oppilasta luokassa, yksityiskouluissa ryhmäkoot pyritään pitämään  pieninä. Valtion kouluissa ei ole kouluruokailua, joten lapset kipaisevat lounaalle kotiin tai syövät koulun kanttiinissa. Yksityiskouluissa tarjotaan myös ruoka.Yhdenvertaisuuden lisäämiseksi oppilaat käyttävät koulupukuja ala-asteelta lukioon. Iso osa lukion käyneistä pyrkii yliopistoon, ja koulun päätyttyä järjestetään yhteiset pääsykokeet kaikille lukion päättäneille. Myös ammattikoulut ovat lisääntyneet." Lähde Alanyan suomalaiset ry. Asevelvollisuus kestää yleensä 15 kuukautta. Turkin armeija on tiukka ja lomia on vain vähän." Alanyan suomalaiset Ry


Turkkilaiset ovat hyvin ylpeitä maastaan. Monilla on parvekkeella Turkin lippu.


Työ

Turkissa yleinen työaika on 8.00-18.30. Työpäivät ovat ma,ti,ke,to,pe ja la. Päivät ovat siis pitkiä ja palkka yleensä huono. Välillä mietin miten turkkilaiset jaksavat tehdä niin paljon töitä. Vain yksi vapaapäivä viikossa tuntuu ihan kohtuuttomalta! Onneksi löysimme Andersin kanssa työpaikan, jossa meidän ei tarvitse tehdä noin pitkiä päiviä ja saamme itse vaikuttaa työaikoihimme. Tämä on erittäin harvinaista!

Naiset ja miehet

Minua varoiteltiin siitä, että Turkissa naisen asema on huonompi kuin miehen. Elämäni ei kuitenkaan ole muuttunut millään tavalla alistetuksi. Kaikki varmaan riippuu vaan siitä minkälaisten ihmisten kanssa on tekemisissä. Kuitenkin olen huomannut, että naisilta odotetaan erilaista käytöstä kuin miehiltä. Turkkilaiset ovat paljon suojelevaisempia tyttöjä kuin poikia kohtaan. Pukeutumisen pitäisi mielellään olla säädyllistä, eli ei lyhyitä hameita tai paljastavia asuja. Huivin käyttö on yleensä naisen itsensä päätettävissä. On paljon naisia, jotka käyttävät huivia enimmäkseen kulttuuristen kuin uskonnollisten syiden vuoksi. Hyvän vaimon tulee pitää koti siistinä ja tehdä ruokaa. Oma anoppini ei kuitenkaan ole huomautellut minulle mitään, vaikka en ole mikään intohimoinen kokki tai siivooja. Olen muutenkin huomannut, että Andersin perhe on poikkeuksellisen mukava ja avomielinen. Miehille sallitaan vapaanpaa käytöstä kuin naisille. Ennen miehet eivät osallistuneet kodin- tai lastenhoitoon. Nykyään asia on muuttumassa ja moni isä hoitaa lapsiaan siinä missä äitikin. Monesti kadulla näkee nuoria isijä työntämässä lastenvaunuja.

Uskonto

"Turkissa valtio ja uskonto on erotettu toisistaan. Maassa on uskonnonvapaus ja suurin osa turkkilaisista on muslimeja." lähde Alanyan suomalaiset Ry. Turkissa on siellä täällä moskeijoita, joista kuulutetaan joka päivä viidesti päivässä rukoukset. Moskeijoihin tulee rukoilemaan yleensä miehiä ja naiset rukoilevat kotona. Kadulla näkee paljon huntupäisiä naisia, mutta myös erittäin paljon hunnuttomia. Turkki on alkanut länsimaistumaan.


Moskeija Denizlissä


Seurustelu ja avioliitto

Turkissa ei oikeastaan tunneta sanaa seurustelu tai avoliitto. Varsinkin muslimit ajattelevat, että saman katon alle muutetaan vasta kun ollaan aviossa. Muutenkin tapailun pitäisi olla hillittyä ja kaverillista. Naimisiinmeno on varsinkin naisille erittäin tärkeää. Hääjuhlat ovat suuret ja näyttävät. Täällä Denizlissä on parhaimmillaan monet häät saman päivän aikana. Autot kulkevat letkana ja tööttäilevät kovaäänisesti. Hääparin auto on koristeltu hienosti. Autot ajavat kaupungin läpi ja tämän jälkeen häitä mennään juhlimaan suhlasen kotiin. Myöhemmin kokoonnutaan yleensä kadulla tai johonkin aukeaan paikkaan ja tanssitaan.

Turkkilainen Hääjuhla keskellä kaupunkia

Alkoholi ja yöelämä


Muslimeille alkoholin juominen ei ole toivottavaa. Alkoholia kuitenkin myydään katukioskeissa ja marketeissa. Siideriä täällä ei ole, eikä kukaan ole siitä kuullut. En ole nähnyt Denizlissä kuin muutaman humalaisen ihmisen ja viikonloppu illat eivät paljoakaan eroa arki-illoista. Denizlissä arki-illat tosin ovat paljon vilkkaampia kuin Suomessa. Kaupat ovat auki ainakin kymmeneen, monet ravıntolat auki lähes läpiyön ja ihmisiä liikkuu paljon ulkona. Denizlissä on kuulemma ennen ollut aika paljonkin baareja, mutta Valtio on keksinyt monia syitä sulkea niitä. Alkoholia myydään ravintoloissa ja kahviloissa. Vähän kauenpana Denizlissä on kuulemma joitakin yökerhoja, mutta en ole niitä nähnyt. 

 En kirjoittanut politiikasta, mutta toivottavasti tässä on jotakin Turkista kiinnostuneille. Hyvää yötä! :)

perjantai 23. elokuuta 2013

Rakenna elämä uusiksi

Rakenna elämä uusiksi

Iltaa kaikille! Löysin vihdoinkin aikaa kirjoitella teille. Mä oon alkanut tottumaan tähän kuumuuteen ja en tarvii enään aurinkorasvaa. Huomaan, kuitenkin että lämpötila ei ole enään niin korkea kuin tulimme. Enään "vain" 30 ja risat kun aiemmin varmaan joku 40 astetta. Muutenkaan en tunne itseäni enään niin turistiksi. Mua tuijotetaan kaikkialla, koska olen ulkomaalainen, mut oon jo tottunut siihen. :D
    Kuultuamme, ettei Andersin täydykkään vielä lähteä armeijaan olemme alkaneet aktiivisemmin suunnittelemaan tulevaisuuttamme täällä Turkissa. Aluksi tunsin oloni aika yksinäiseksi, mutta nyt olen alkanut saamaan kavereita. Pari musiikin ystävää, erään kielikoulunjohtajan ja hänen vaimonsa. Tämä vaimo kuulemma tuntee myös nuoria äitejä tältä seudulta.
   Ei ole helppoa muuttaa maasta toiseen melkeinpä lennosta. Yleensä jos muuttaa toiseen maahan on sitä harkittu kuukausia tai jopa vuosia. Monilla on työ- ja asuinpaikka valmiiksi valittu. Me jouduimme aloittamaan täysin tyhjästä. Täällä on päivittäin tilaisuuksia missä voisi menettää hermonsa ja välillä mun tekis mieli heittää kaikki lautaset seinään ja raivota lattialla, mutta toisaalta mä myös nautin siitä kun huomaan, että asiat menevät eteenpäin. Lopulta varmaan tää kokemus kasvattaa mua ihmisenä.


  Töitä? 

   Ollaan pohdittu paljon työmahdollisuuksia. Anders olisi saanut töitä eräästä firmasta. Hänen työkuvaansa olisi kuulunut pitää opastettuja kierroksia turisteille englanniksi ja suomeksi sekä myydä tuotteita. Pääsin mukaan katsomaan tätä työpaikkaa ja aluksi ajattelin, että vau vähän siistiä! Hulppeat tilat, aamiainen, lounas ja työmatkat olis ollut ilmaiset. Mutta sitten kun kuulin palkan ja työajat alkoi hymy hyytyä. Alle Turkin minimipalkan ja yksi vapaapäivä kolmessa viikossa. Joulun tienoilla olisi kyllä ollut yli kuukauden vapaa ja työpäivät ei ois ollu kovinkaan pitkät. Tuli kuitenkin sellainen olo, että he halusivat vain halpatyövoimaa ja huijata työntekijöitä. Olisivat ottaneet harjoittelijaksi 7,5 kuukaudeksi mikä olisi heidän mukaansa oikeuttanut surkean palkan. Mielestäni tällaiseen ei kannata alentua, ellei muita vaihtoehtoja ole. Anders kieltäytyi työpaikasta. Toivon, että hän löytää jonkin paremman työpaikan.
   Itsekin olen kysellyt vähän tulevaisuuden varalle mitkä omat mahdollisuuteni työelämässä olisivat. Ajattelimme, että sitten joskus jos minä saan töitä Andersin äiti huolehtisi päivät Ailista. Valitettavasti hän on kuitenkin loukannut selkänsä ja en tiedä voiko hän sitten hoitaa Ailia. Mutta niistä töistä vielä...Mun englannin kielentaito ja luotettavat kasvot on mun vahvuuksia. Saattaa olla mahdollista, että voisin päästä opettajan avustajaksi/opettamaan lapsia ja ehkäpä aikuisiakin englanninkielessä. Muistan, että mun haave oli opettaa maahanmuuttaja lapsia eskarissa tai työskennellä englanninkielisessä päiväkodissa. Tää olis lähellä sitä! Mä jokatapauksessa olen lähihoitaja, joten päiväkodissa voin työskennellä ulkomaillakin. En vain aluksi tiennyt, että täällä on näin paljon englanninkielisiä päiväkoteja.

Vuokrakämppä?

   Ollaan kanssa alettua etsiä vuokrakämppää. Täällä vuokrat on paljon halvempia kuin Suomessa, mut toisaalta palkatkin on pienemmät. Pohditaan sitä, että vuokrataanko kalustettu kämppä vaiko ilman kalusteita. Tähdätään kuitenkin siihen, että ollaan täällä ainakin vuosi ja kalustettu kämppä maksaa parisataa liiraa joka kuukausi enemmän kuin kalustamaton. Mut en mä tiedä mihin me ne kalusteet laitettais jos palataan Suomeen! Ja kyllähän niihin loppupeleissä uppois rahaa. :D

Näin kauniin värikkäitä taloja on Denizlissä. Mun lempivärit vierekkäin! :)

Viikon löydöt ja erityistapahtumat



Denizli sai uuden kukkopatsaan (Denizlin symboli).


Kaipaatko uutta lemmikkiä? Mä järkytyin niin pahasti kun näin tän krokon myynnissä katukaupassa!



Todellinen löytö! Valkoviinipullo 8 liiralla (3,5 euroa) Myyjä varoitteli, että mä en ehkä pidä siitä. Se neuvoi mua sekoittamaan mukaan vähän Spriten kaltaista litkua ja kumma kyllä hyvää oli! Hyvin riitti useammalle henkilölle pullo! :D

Näihin tunnelmiin lopettelen täältä Turkin puolelta. Aivan mahtavaa viikonloppua kaikille! :)

torstai 15. elokuuta 2013

Fiiliksiä ja tutustumista Evcilerin kaupunkiin

Moikka taas kaikille!

Täällä mä kirjoittelen teille kuulumisia Turkista. Ollaan nyt oltu täällä tasan kaksi viikkoa ja aika on kyllä mennyt nopeasti. Aili on ollut hieman kipeä ja eilen veimme pikkuisen lääkäriin. Ruokahalu on ollut huono ja tyttö on ollut normaalia kiukkuisempi. Ymmärtääkseni Aililla on sammasta suussa ja sai siihen nyt lääkettä, jota annetaan kahdesti päivästä. Toivotaan, että pikkuinen paranee pian!

Evciler

Oltiin muutama päivä sitten sukulaiskierroksella Andersin lapsuuden kotikaupunfissa Evcilerissä. 
Evciler on noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Denizlistä sijaitseva pikkukaupunki. Andersin suku ei ole nähnyt häntä viiteen vuoteen, joten meillä oli todella monta paikkaa, joissa kävimme. Tapasin Andersin serkkuja, tätejä, kummisedän, mummin ja paljon muita sukulaisia ja perhetuttuja. Minusta oli todella mielenkiintoista nähdä heidät ja koko kaupunki, mutta täytyy myöntää, että reissu oli henkisesti erittäin rankka. Ei ole helppoa viettää koko päivä ihmisten kanssa, joita ei ennaltaan tunne ja joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä. Silti olen erittäin tyytyväinen, että lähdin reissuun mukaan.

Moskeija Evcilerin keskustassa. Kaduilla näkee paljon iloisen värisiä taloja.
Anders lapsuuden kotinsa raunioilla. Vain seinä on jäänyt jäljelle maanjäristyksen jäljilta, joka tapahtui vuosia sitten.

Fiiliksiä tällä hetkellä

Yleisesti ottaen meillä menee täällä hyvin. Omat fiilikseni vaihtelevat laidasta laitaa päivittäin, mutta se kuuluu asiaan, kun muuttaa aivan uuteen maahan ja kulttuuriin. Välillä mietin, minkälaista elämämme olisi Suomessa. Anders oli juuri saanut koulupaikan ja minä ajattelin aloittaa taas työt keikkaluontoisesti sekä Ailin oli tarkoitus lähteä perhepäivähoitoon Joulun jälkeen. Meillä oli kaikki suunnitelmat Suomessa. Kuin iskuna vasten kasvoja saimme tietää, ettei Anders saakkaan oleskelulupaa Suomeen ja suunnitelmamme muuttuivat täysin. Tilanne olisi ollut paljon helpompi mikäli olisimme yhdessä miettineet ja päätyneet muuttoon Turkkiin. Tässä tilanteessa meillä ei ollut kuitenkaan muita vaihtoehtoja kuin muuttaa tänne, mikäli halusimme yhdessä pysyä. Toisaalta muutto Turkkin myös kiehtoi minua. Meillä oli suuri huoli siitä, että jäisin yksin Ailin kanssa, kun Andersin täytyisi aloittaa armeija. Onneksemme Anders sai kuitenkin ainakin vuoden lisäaikaa ja nyt tulevaisuus näyttää edes vähän kirkkaammalta ja selkeämmältä. Pohdin kuitenkin sitä, miten päivät kuluvat, kun Anders aloittaa työt. Turkissa tehdään pitkiä päiviä ja viikossa on vain yksi vapaapäivä.
   Nyt odottelen malttamattona, että pääsen aloittamaan turkin kielikurssin. Harmi vain, että se alkaa vasta lokakuussa. Olen oppinut täällä paljon uusia sanontoja ja sanoja, mutta kielitaitoni on edelleen hyvin riittämätön. Monesti on turhauttavaa, kun ei ymmärrä mitä ihmiset puhuvat ja on kamalaa, kun joku kysyy jotain eikä osaa vastata mitään takaisin. Olen yrittänyt etsiä kavereita netin kautta, mutta Anders varoitteli minua. Hän sanoo, että Turkki on paljon vaarallisempi maa kuin Suomi ja täällä pitää olla varuillaan. Silti ihmettelen, miten ikinä löydän ystäviä, jos en voi luottaa keneenkään. Nyt todella tiedän miltä Andersista tuntui, kun hän ei saanut tehdä töitä tai tavata perhettään kun asuimme Suomessa. 
   Olemme miettineet muutttoa Alanyaan tai Marmarikselle, sillä siellä minäkin voisin saada töitä ja ystäviäkin löytyisi varmaan helpommin (Alanyassa on suomalaisten yhteisö). Täällä Denizlissä ihmiset eivät puhu englantia ja ilman turkinkielen taitoa on mahdotonta tehdä töitä. Toisaalta täällä asuu Andersin perhe, mikä on korvaamaton tuki meille. Vaikeita päätöksiä! Toivoisin, että löytäisimme paikan jossa voisimme koko perhe olla vapaita ja onnellisia. 
   Aina kun elämä tuntuu rankalta lohdutan itseäni sillä ajatuksella, että olen onnekas kun pääsen  kokemaan näin paljon asioita. En olisi varmaan koskaan uskaltanut yksin lähteä maailmalle asumaan. Silti ulkomailla pidempään oleskelu, erityisesti jossain lämpimässä maassa, on aina ollut haaveeni. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä ja muista kulttuureista. Nyt pääsen siis kokemaan tämän! Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja asiat järjestyvät tavalla tai toisella ajanmyötä. :)

Paljon terveisiä sinne kotoSuomeen! Pitäkää lippu korkealla! <3

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Turkin ruokakulttuuri

Turkin ruokakulttuuri

Hei kaikki lukijat! Niin kuin otsikko kertoo tällä kertaa aion kirjoitella teille Turkin ruokakulttuurista. Turkki on kuuluisa herkullisesta ruastaan. Aluksi vähän pelkäsin, että täkäläinen ruoka olisi liian tulista makuuni, mutta yllätyin positiivisesti. Turkissa voi syödä ulkona erittäin edullisesti. Edullista ruoka ainakin on turistille, sillä suomalaisen keskimääräinen kuukausipalkka on paljon suurempi kuin turkkilaisen. Ruoka, asuminen ja vaatteet ovat Turkissa ainakin kaksikertaa tai jopa kolmekertaa halvempaa kuin Suomessa. No niin! Aloitetaan aamiaisesta.

Turkkilainen aamiainen

Turkissa perinteinen aamiainen koostuu vaaleasta leivästä, erilaisista juustoista, mausteisesta makkarasta, vihanneksista, hedelmistä, monenlaisista hilloista yms. Juomana joko tee tai nestcafe.

Ravintolan aamiainen

Kotitekoinen juhlallisempi aamiainen Bayram sokerijuhlan aikaan

Turkkilainen kahvi 

En ole vielä tehnyt itse turkkilaista kahvia, joka luokitellaan myös itämaisiin kahvilajeihin. Olen kuitenkin kerran maistanut sitä Andersin äidin laittamana. Sillä kertaa tosin kahvista tehtiin normaalia laimeampaa. Yleisesti ottaen turkkilainen kahvi on vahvempaa kuin suomalainen. Kahvi juodaan pienestä noin ekspressokupin kokoisesta kupista. Kahvi kuohautetaan hellalla ja kaadetaan kuppiin. Kupin pohjalle jää paksu kahvijauhekerros. Uskomuksen mukaan kun kahvi on juotu ja kuppi käännetään nurinpäin voidaan kahvinpurujen muodosta nähdä tulevaisuutta. Osoitteesta  http://www.ristretto.fi/kahwiki/Turkkilainen_kahvi saa enemmän tietoa Turkkilaisen kahvin valmistuksesta. 

Turkkilaine kahvi. Mittasuhteet eivät kuvasta välity, mutta kuppi on noin ekspressokupin kokoinen.

Turkkilainen tee

Turkin luultavsti yleisin seurustelu juoma on tee. Tee valmistetaan siihen erityisesti tarkoitetussa pannussa. Teepannun ylenpään osaan laitetaan teejauhetta/lehtiä sekä hieman vettä. Alempaan osaan laitetaan vettä. Sitten odotetaan, että vesi kiehuu ja lopulta ainekset kaadetaan yhteen. Tiedot teen valmistukseen sain Andersilta. Löysin netistä teen valmistuksesta ja viljelystä kertovan videon: 
http://oppiminen.yle.fi/turkki/historia-kulttuuri/turkkilainen-tee

Turkkilaista teetä ja pikkuleipiä

Lämmin ruoka

Kokemani mukaan turkkilainen kotiruoka ei paljoakaan eroa suomalaisesta. Turkissa syödään paljon riisiä ja perunaa, mutta harvoin makaroonia. Kana on Turkissa halvempaa kuin liha. Possua löytyy harvasta kaupasta. Turkkilaisten herkkua ovat mausteiset makkarat, kebabliha, lihapullat, pide (pizzan kaltainen ruoka) ja moni muu ruoka. 

Kanakebab rulla Donasista. Hinta aterialle pari euroa.

Jälkiruat

Turkkilaiset jälkiruat ovat yleensä hyvin makeita. Täällä syödään paljon keksejä, mutta makeita piirakoita en ole nähnyt vielä yhtään. 

Kuvassa kotitekoinen Baklava, yksi Turkin kuuluisimmista jälkiruista. Erittäin makeaa ja rasvaista.
Turkkilainen jälkiruoka Helva. En ole eläissäni maistanut mitään vastaavaa jälkkäriä. Tulee mieleen hiivan maku. Myönnän että kuva on aika epämääräisen näköinen.


Tässä oli tämänkertaiset tarinani. Turkin ruokakulttuuri on todella tutustumisen arvoinen ja siihen kuuluu paljon muutakin kuin vain pizza ja kebab. Ja niin kuin turkkilaiset sanovat; Afiyet olsun! Görüsürüz! = Hyvää ruokahalua! Nähdään pian! :)

lauantai 10. elokuuta 2013

Hyppy tuntemattomaan ja matka alkaa!

Terveisiä Turkista!


Merhaba! Sain vihdoin luotua oman blogin. Täällä mä ajattelin sitten kirjoitella fiiliksistäni ja kertoa Turkin kulttuurista, nähtävyyksistä yms. :) Koska blogi on julkinen ja kaikki eivät minua tunne, voisin lyhyesti esitellä itseni. Nimet on muutettu. Olen 24-vuotias nuorinainen, joka on ottanut suuren harppauksen elämässään ja muuttanut toistaiseksi asumaan Turkkiin. Asumme avomieheni (Anders) ja tyttövauvamme (Aili) (n. 10 kk) Denizlissä, Länsi-Turkissa. Olemme oleskelleet täällä vasta 10 päivää, mutta olen jo rakastunut tähän maahan. Ihmiset ovat lämpimiä ja positiivisia. Asumme lähellä avomieheni vanhempia, jotka auttavat mielellään lapsemme hoidossa. Andersin isosisko (Leyla) - ja veli (Murat) asuvat samassa talossa vanhempiensa kanssa. Täällä Turkissa on nimittäin tapana, että kotona asutaan siihen saakka kunnes mennään naimisiin. Anders puolestaan lähti jo nuorena opiskelemaan sisäoppilaitokseen ja myöhemmin monen mutkan kautta hänen tiensä vei Suomeen. Siellä minä ja Anders tapasimme ja nyt meillä on ihana kohta kävelevä pieni prinsessa.
   Aloitetaan alusta. (Tässä vähän vanhaakin tietoa, mikäli on mun fb statuksia lukenut.) Lähdimme 31.7 matkaan Turkish Airlinesilla. Lensimme kahdella eri lentokoneella, ensin Istanbuliin ja sen jälkeen Denizliin. Matkat sujuivat mukavasti, Aili nukkui lähes kokoajan ja ruoka oli erittäin hyvää. Perillä Andersin vanhemmat olivat meitä vastassa. 



 Kun lähdin matkaan en edes tiennyt missä aiomme asua ensimmäiset kuukaudet. Olin vain kuullut, että jokin kämppä meille oli varattu. Odotin pahinta, mutta saimmekin ihanan lukaalin (apartin), jonka kuukausivuokrakaan ei ole ollenkaan paha. Asunnossamme on kaksi huonetta (keittiö samassa huoneessa kuin sänkymme ja Aililla oma huone). Ilmastointi on, mutta se pelaa vähän liiankin tehokkaasti, joko tuulettaa täysillä tai sitten ei ollenkaan. :D
   
Näkymä Apartin käytävältä.


Ensimmäiset päivät täällä Turkissa vietimme aika tiiviisti Andersin perheen kanssa. Minut otettiin avosylin vastaan. Andersin vanhemmat kutsuvat minua tyttärekseen (kîzim) ja minä kutsun heitä isäksi ja äidiksi (baba ja anne). On ihanaa huomata miten he selvästi rakastavat lapsenlastaan. He eivät olleet nähneet Ailia aiemmin kuin pelkästään Skypen välityksellä. Andersiakaan he eivät olleet nähneet viiteen vuoteen (Niin kauan Anders on asunut Suomessa.) Stressasin etukäteen sitä miten kommunikointi sujuu kun yhteistä kieltä ei ole, mutta sain ilokseni huomata kuinka hyvin tulen toimeen Andersin perheen kanssa. Elekielellä ja muutamalla sanalla pärjää. Joidenkin ihmisten kanssa ei tule toimeen, vaikka kielikin olisi yhteinen. Andersin täti ja serkut tulivat myös käymään ja tapaamaan meitä, mikä oli mukavaa.


Tässä kuva Denizlin kadulta, jolla on paljon kivoja kauppoja. Katu on tosin yleensä vilkaampi kuin kuvassa.
                               

Marmariksen reissu

4.8 lähdimme Andersin kanssa jo aikaisin aamulla Marmarikselle katsomaan rantaelämää ja tapaamaan äitiäni ja hänen ystävätärtään. Majoittauduimme samaan hotelliin kuin he yhdeksi yöksi ja Aili jäi baban ja annen luo hoitoon. Yhtäkkiä ihmiset osasivatkin englantia ja sieltä täältä kuului puhetta suomeksi. :D Rannalla makoilu ja vesipuistossa käyminen oli ihanaa. Illalla kävimme lisäksi yhdessä syömässä ravintolassa. Meidän oli Andersin kanssa tarkoitus lähteä tutustumaan Marmariksen yöelämään ja sinne selviydyimmekin. Kokonainen katu oli tupaten täynnä baareja (Bar Street), joissa musiikki soi aivan liian kovaa ja juomat olivat aivan liian kalliita. Siispä sanoin Andersille etten halua jäädä ja me lähdimme nukkumaan.

Aqua Park Marmariksella. Suosittelen käymään mikäli kulmilla liikkuu.

                                   

Pamukkale

Marmariksen reissun jälkeen saavuimme kaikki yhdessä takasin Denizliin. Päätimme lähteä käymään Pamukkalessa eli "puuvillalinnassa". En tiennyt yhtään mitä odottaa ja reissu päihitti kaikki odotukseni. Kävelimme ja uimme lämpimässä n. 35-45 asteisessa vedessä ja samalla nousimme korkeaa vuoren rinnettä, joka on peittynyt valkoisella kalkkikivellä. Kuulostaa varmaan erikoiselle, mutta se täytyy vain kokea itse. 




Kuvassa Kleopatran allas. "Vedellä uskotaan olevan monia ihotauteja ja sydänsairauksia parantavia vaikutuksia. Veden uskotaan myös nuorentavan. Kleopatran allas on hyvin erityislaatuinen. Vesi on kristallinkirkasta ja altaan pohjalla on Kleopatran aikaisia, 2 000 vuotta vanhoja pylväitä ja pilareita." (wikipedia)
                                                                                                                                                                
Tässä tämän päiväiset juttuni. Kirjoittelen pian taas lisää mm. Turkkilaisesta kulttuurista ja ruasta. Näkemisiin! <3