torstai 21. elokuuta 2014

Kotiäitiyden viimeisiä päiviä viedään!

Aili aloittaa päiväkodin ensi maanantaina. Nyt kun tämä melkeinpä kaksi vuotta kestänyt kotiäititaipaleeni on näiltä osin pian pulkassa, voisin kertoa hieman tästä ajasta teille.

Aili poseeraa päiväkodin edessä ensimmäisenä harjoittelu päivänä
Kun aloin odottamaan Ailia olin 22- vuotias vastavalmistunut lähihoitaja. Olin kohtalaisen nuori odottaja mutta en ainakaan huomannut että ihmisillä olisi ollut ennakkoluuloja raskaudestani. Äidiksi ryhtymisessä pelotti se kuinka rankkaa vauva-arki tulisi olemaan ja mietin joudunko luopumaan täysin vanhasta elämästäni ja unohtamaan kokonaan itseni. Pelot eivät käyneet toteen vaan koen saaneeni enemmän kuin olen joutunut luopumaan.

Ennen kuin jäin äitiyslomalle työskentelin sairaalan vuodeosastolla 2-vuorotyössä. Raskausaika oli minulle henkisesti vaikeaa aikaa mutta fyysisesti voin pahoinvointia lukuunottamatta hyvin ja pystyin tehdä töitä äitiysloman alkuun saakka. Ensimmäiset kuukaudet Ailin syntymän jälkeen olivat hämmentäviä. Äitiys tuntui luonnolliselta mutta kiintymys vauvaa kohtaan kasvoi vähitellen eikä se iskenyt kuin nuijanisku heti synnytyssalissa niin kuin lehdistä yleensä saa lukea. Vauvan hoito tuntui helpommalta kuin olin kuvitellut mutta Aili onkin ollut syntymästä saakka perusterve ja syönyt ja nukkunut hyvin. Kaipa minulla oli ollut mielessä vain kauhukuvia tulevasta. Aloimme käydä perhekahviloissa ja tutustuin moniin muihin nuoriin äiteihin. Ikäisiäni äitejä (silloin 23 v.) on siis yllättävän paljon vaikka raskausaikana pelkäsin että jäisin ihan pimentoon kun suurimmalla osalla kavereistani ei lapsia vielä ollut.


Muistan kuinka kaikki oli uutta ja jännittävää. Seurasimme tarkkaan Ailin kehitystä ja aloin tehdä vauvakirjaa. Elämä tuntui yllätävän vapauttavalta kun ei ollut tarkkoja aikatauluja ja sain nukutuksi paljon paremmin kuin työelämässä ollessani. Tuntui oudolta kun elämäni ei pyörinyt enää työn vaan nyt lapsen ympärillä. Välillä koin jopa huonoa omaatuntoa hyvästä olostani kun joillekin vauvavuosi on paljon rankempaa aikaa. Uloskin pääsin silloin tällöin ja en ole kokenut jääväni paljosta paitsi lapsen syntymän jälkeen. Kaikki mitä tein sai uuden merkityksen. Tein sen kaiken Ailin vuoksi.


Kesällä 2013 muutimmekin sitten väliaikaisesti Turkkiin. Aiheesta olenkin jo kirjoittanunt postauksessa "Kotiäitinä Turkissa." Ensimmäiset kuukaudet olivat minulle rankkoja koska en tuntenut ketään enkä puhunut kieltä sanaakaan. Turkissa ollessani opin kuitenkin nauttimaan ihan arkipäiväisistä asioista kotiäitinä ja päivärutiineista. En enää tarvinnut suurta joukkoa ihmisiä ympärilleni jotta tuntisin oloni hyväksi. Opin olemaan myös itseni kanssa.


Palasimme Ailin kanssa Suomeen joulukuussa 2013 ja siitä alkoi lyhyt yh-kauteni. Muistelen että Aili sairasteli niihin aikoihin aika paljon ja nyt kun ajattelen olin aika kovilla. Aililla alkoi samoihin aikoihin uhma ja minä luin koulun pääsykokeisiin. Nämä asiat tekivät arjesta vielä haasteellisempaa. Onneksi sain apua ystäviltä ja sukulaisiltani. Kuitenkin oli ihanaa huomata että selvisin Ailin hoidosta yksinkin ja itseluottamukseni äitinä kasvoi paljon. Talvella 2014 vierailimme yhden kolmen viikon jakson Turkissa perheen luona ja sen jälkeen palasimme taas kotiin odottelemaan kesän Alanyan reissua.


Kesäkuun lopulla Ö tosiaan muutti takaisin meidän kanssa Suomeen jolloin minunkin osani Ailin hoidossa helpottui. Aili sopeutui nopeasti tilanteeseen ja nykyään Aili ja baba ovat erittäin läheisissä väleissä.

Viimeiset kuukaudet olen huomannut itsessäni pienoista väsymystä kotona oloa kohtaan. Ensimmäinen puolitoista vuotta kotiäitinä tuntui satumaisen hienolta mutta loppuakohden aloin kaipaamaan yhä enemmän työ- ja opiskeluelämään. Sehän on hyvä merkki siinä mielessä että olen valmis päästämään yhdestä hienosta aikakaudesta irti. Uskon myös että Aili on valmis uusiin seikkailuihin ja päiväkodin alkuun.


Ailista on tullut omatoiminen kaksivuotias jolta ei tempperamenttia puutu. On ihanaa nähdä kuinka Aili nauttii muiden lasten seurasta vaikka sosiaalisia pelisääntöjä vielä opetteleekin.

Tiivistettynä voin todeta sen että nämä kuluneet kaksi vuotta ovat olleet elämäni onnellisimpia vuosia joita tulen aina muistelemaan hyvillä mielin. Äitiys on paljon muutakin kuin lapsen hoitoa. Se on kasvattamista ja vieressä kulkemista sekä elämän hyvissä että huonoissa hetkissä. Tuntuu siltä että haasteet vain kasvavat lapsen iän myötä joten siinä väkisinkin kasvaa itsekin samalla. <3 :)

torstai 14. elokuuta 2014

Sopeutumista ja byrokratiaa

Terve vaan lukijat!

Eräässä kommentissa toivottiin että kertoisin myös miehen sopeutumisesta tänne Suomeen joten tässä siitä sitten. Ö on tosiaan aiemmin asunut Suomessa ja hän puhuu kohtalaisen hyvin Suomea joten meidän ei tarvinnut lähteä ihan ns. lähtöviivalta tätä kotoutumista ajatellen.

Saavuttiin takaisin Suomeen siis kesäkuun lopulla ja paljon oli kuitenkin hommaa että pääsi taas systeemeihin kiinni ja että saatiin arki rullaamaan. Niin se vain usein menee että suomalaisen puolison apu on monesti näissä asioissa tärkeää ja niin minäkin olen näitä juttuja pohtinut paljon.

Ensimmäinen asia oli tietenkin tehdä maistraattiin osoitteenmuutosilmoitus ja käydä paikan päällä ilmoittautumassa. Sitten oli vuorossa liittyminen Suomen sosiaaliturvaan Kelan sivuilla. Kelassa sanottiin että liittymisen käsittelyaika vaihtelee 4 viikosta puoleen vuoteen (WHAT!?). Minä sitten soitin sinne uudestaan ja pyysin käsittelyn kiirehtimistä ja yllätyksekseni päätös tehtiin nopeasti tuon puhelinsoiton jälkeen. Ö on aina sanonut mulle että se aina auttaa kun suomalainen puoliso puuttuu asioihin. En koskaan uskonut sitä koska Suomessa yleensä mennään kaikessa vain jonon sanelemassa järjestyksessä mutta taisin olla väärässä.

Seuraava askel oli käydä työvoimatoimistossa ja ilmoittautua työnhakijaksi. Te toimisto haluaisi että asioita hoidettaisiin mahdollisimman paljon sähköisesti ja että paikan päälle ei tultaisi. Silti muut kuin Euroopan kansalaiset eivät voi ilmoittautua työnhakijoiksi netissä!!! Puhelinlinja heillä on aina varattu joten menimme suoraan vaan toimistoon ilman ilmoituksia. Ö:llä oli mennet kotoutumisaika umpeen aiemmin asuessaan Suomessa joten mihinkään suomenkielikursseille hän ei Te toimiston kautta menisi. Niinpä hän lähti etsimään töitä ihan netin kautta ja lähetti aika paljon hakemuksia. Koulut olivat kuitenkin jääneet kesken Turkissa ja ammattitutkinnon suorittaminen innosti joten minä kannustin hakemaan opiskelemaan. Ö haki Te toimiston kautta työvoimakoulutuksiin ja sitten ihan täydennyshaussa ammattikouluun.

Kova työ tuotti tulosta ja hän sai kutsun ammattikoulun kielikokeeseen! Läpäistyään kokeen hän sai paikan ja opiskelee nyt sähkö- ja automaatiotekniikkaa! Aivan mahtavaa! Nyt koulu on jo alkanut ja sanojensa mukaan kielen takia opetusta on välillä vaikea ymmärtää mutta toivon että hän saa tukea koulultaan koska olisi äärimmäisen tärkeää työnsaannin kannalta että hän saisi tutkinnon suoritettua! Kuitenkin tiedän että minulla on fiksu mies ja hän kyllä pystyy tähän.

Muutenkin sopeutuminen takaisin Suomeen on mennyt ihan hyvin. Onneksi Ö rakastaa Suomea koska minä en haluaisi asua loppuelämääni Turkissa vaikka se ihana maa onkin. Asumme samassa talossa missä ennen Turkkiin muuttoamme joten tuttuja kulmia siis molemmille.



Ei tämä monikulttuurisen perheen elämä aina helppoa ole mutta todellakin tämän kaiken arvoista.  :)

perjantai 8. elokuuta 2014

Alanyan ja Denizlin matka

Oltiin tosiaan kesäkuussa lomalla Alanyassa kaksi viikkoa. Samalla reissulla vierailtiin myös Ö:n perheen luona Denizlissä. Tässä hieman kuvakoostetta matkasta. :)

14.6 aamuvarhaisella lähdimme lentokoneella kohti Alanyaa. Kerrankin olimme varanneet pakettimatkan eikä tarvinnut stressata lentokoneen vaihdoista yms. Matkaan lähdimme minä, Aili sekä äitini ja hänen miesystävänsä. Yllätyin siitä miten pitkä matka Antalyan kentältä on Alanyaan. Matka oli pitkä ja uuvuttava mutta se oli kaiken sen arvoista.

Ensimmäiset päivät menivät ihan rentoutuessa. Baban ja tyttären jälleenkohtaaminen oli hellyyttävä näky. Aili ujosteli aluksi mutta se unohtui nopeasti.

Eräänä päivänä lähdimme kaikki yhdessä koko päivän kestävälle laivamatkalle. Mielestäni se oli yksi loman kohokohdista! Laivan kannelta sai tietyissä paikoissa hypätä uimaan ja kerran uimme jopa eräälle rannalle. Lounaan söimme laivassa. Laivan kannella soitettiin musiikkia ja pidettiin leikkimielisiä kilpailuja sekä vaahtobileet mutta alakannella oli mukavan rauhallista nukuttaa vaikka vauva unille. Suosittelen laivamatkaa kaiken ikäisille!

Osallistuimme yhdelle Finnmatkojen järjestämälle retkelle. Bussi haki meidät hotellilta ja aluksi ajoimme katsomaan hedelmätarhoja. Lopuksi saimme maistaa tuoreita hedelmiä. Sen jälkeen suuntasimme Dim tippukiviluolaan.

Sama Finnmatkojen retki huipentui lounaaseen Dim joella. Opas puhui picnicistä joten kuvittelimme syövämme eväitä jossain nurmella mutta niinkuin kuvasta huomaa kelluimme käytännössä joen yllä. Kokemus oli hieno! Joen vesi oli verrattaen kylmää mutta jokunen ihminen uskaltautui laskemaan vesiliukumäestä. Lähellä jokea sijaitsi myös uima-allas jossa vesi oli sitten lämpimämpää.

Juhannusta vietimme ei niin perinteisesti tänä vuonna. Lähdimme syömään ravintolaan jonka jälkeen Aili jäi mummin hoitoon yöksi ja minä ja Ö suuntasimme kohti Alanyan yöelämää. Suosimme Havanna clubia jossa olemme ennenkin käyneet sillä siellä soitetaan tanssittavaa musiikkia inhimillisillä volyymeilla.

Kävimme myös Alanyan Water Planet vesipuistossa. Meille sanottiin että se on todella hieno ja suuri vesipuisto mutta täytyy myöntää että ei se mielestäni ollut suuren hehkutuksen arvoinen.Vietimme kuitenkin oikein hauskan päivän.

Juhannuksen jälkeen matkasimme bussilla Denizliin. Matka kesti taukoineen seitsemän tuntia mutta Aili jaksoi sen hienosti. Matkustimme Pamukkalen bussilla jossa on onneksi hyvä ilmastointi sekä välipalatarjoilu. Vietimme Denizlissä paljon aikaa Ö:n perheen kanssa sekä kiertelimme toki kaikki tutut paikat läpi kuten Chamlik ja Incilipinar puiston. Shoppailin myös paljon uusia vaatteita Chamlikin ostoskeskuksesta ja ihan Cinarin pääkadulta.Vietin Denizlissä kolme yötä mutta Aili jäi baban kanssa vielä muutamaksi extra yöksi jotta suku ehti nauttia tytön seurasta pidempään.

Sitten olimmekin taas takaisin Alanyassa. Lauloin karaokea pitkästä aikaa hotellin baarissa. Heillä oli paljon suomalaisia kappaleita, itseasiassa vaikutti että niitä oli enemmän kuin englanninkielisiä. Taitavat tietää että suomalaiset ovat karaoke kansaa!

Viimeisenä päivänä kiipesimme Kale vuorille ja linnoitukselle äidin ja hänen miesystävänsä kanssa.

Näkymät alas olivat mahtavat!


Tähän loppuukin matkareportaasini. Alanyassa on loppupeleissä aika paljon koettavaa ja nähtävää ihan kaiken ikäisille. Hyvä reissu  kokonaisuudessaan! :)

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Tilannekatsaus ja kuulumiset

Moi piiiiitkästä aikaa! Tosiaan, anteeksi lukijoille etten ole kirjoittanut blogia aikoihin. Tuolla facebook ryhmässä kommentoinkin että mulla ei ole oikein energia riittänyt bloggaamiseen viime aikoina ja Turkki elämään liittyviä aiheita on ollut vaikea keksiä täältä Suomesta käsin. Blogin tulevaisuus onkin nyt kysymysmerkkinä mutta ainakin toistaiseksi tämä pysyy täällä. Nyt kuitenkin kirjoitan pienen tilannekatsaus- postauksen, elikkä mitä kaikkea on viime aikoina tapahtunut elämässäni. Tässä postauksessa ei ehkä ole paljon uutta tietoa niille jotka seuraavat minua facen kautta mutta saa lukaista silti läpi. :)

Kevään aikana olen ollut erityisen kiireinen sillä olen lukenut pääsykokeisiin. Hain opiskelemaan rikosseuraamusalaa ammattikorkeakouluun. Paljon tuli luettua, kirjoitettua muistiinpanoja ja luennoitua äidille koealueesta. Suureksi ilokseni kokeet menivät hyvin ja pääsin kouluun!!! Ailin hoidossa oli järjestelemistä mutta onneksi näin vaivaa asian eteen koska hukkaan työ ei mennyt.



Hieman surullisempiakin asioista on tapahtunut. Rakas ukkini nukkui pois huhtikuun lopulla. Vappuaatto meni sitten surullisissa merkeissä. Ukki oli elämässäni tärkeä ihminen jonka tulen aina muistamaan.

Kesäkuussa sain kotiin todella mukavan kirjeen! En muista olenko tänne blogiin asiasta kirjoittanut mutta Ö on hakenut oleskelulupaa Suomeen. Postista tuli siis myönteinen päätös ja olimme tottakai asiasta erittäin iloisia!

Kuitenkin olimme jo varanneet kesäkuun puoleen väliin lomareissun Alanyaan joten sinne lähdimme. Kaksi viikkoa Turkin lämmössä kului mukavasti. Pääsimme karkuun Suomen räntäsateita. Samalla lomareissulla ehdimme käydä vielä Ö:n perheen luona Denizlissä. Kirjoitan Alanyan ja Denizlin reissusta myöhemmin tarkemmin tänne blogiin.

Kesäkuun loppupuolella palasimme kaikki kolme Suomeen ja täällä nyt asustelemme. Minä odottelen innolla koulun alkua, Aili aloittaa päiväkodin elokuussa ja Ö etsii koulutus/työpaikkaa. Asiat vaikuttavat siis olevan aika mukavasti tällä hetkellä. Ihana nauttia kesästä! Mökillä ja festareillakin olen ehtinyt käydä.Tarkoitus on nähdä vielä paljon kavereita ja ehkä käydä vähän risteilemässä.


Näihin tunnelmiin toivotan kaikille oikein hyvää yötä je kesän jatkoa! :)

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Uskontokohusta. Miten käy Suvivirren?


Uskonnon harjoittaminen kouluissa sekä Suvivirren laulaminen kevätjuhlissa on kirvoittanut kiivasta keskustelua Suomessa. Kyseessä on kanne jossa väitetään koulujen toimivan yhdenvertaisuus- ja uskonnon ja omantunnon vapaus- säännösten sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesti järjestäessään uskonnon harjoittamista kouluajalla. Kanteen mukaan jako uskoviin ja ei uskoviin kouluissa asettaa ei uskovat silmätikuiksi ja voi olla jopa syrjintää.

Aiheesta voi olla montaa mieltä. Seuraavaksi kerron oman mielipiteeni. Olen kristitty mutta se ei liiemmin arkisessa elämässäni näy. Kirkossa käyn harvoin mutta rukoilen silloin tällöin. Kristinusko on Suomen pääuskonto mutta mielestäni se näkyy hyvin vähän arkielämässä ja suomalaisessa yhteiskunnassa sekä kouluissa. Näin on ainakin yleisesti kaupunkialueella. Jotkin alueet toki ovat uskonnollisempia kuin toiset mutta näen ne enemmänkin poikkeuksina. Ateisteja ei enää pidetä pakanoina niin kuin ennen vanhaan vaan se on hyväksyttyä ja melko yleistä varsinkin nuorten keskuudessa. Nykypäivänä enemmänkin tuntuu että kun kertoo uskovansa Jumalaan voidaan ihmistä pitää jopa lapsellisena ja tyhmänä. Suomi on hyvin maallistunut maa. 


Muistan kouluajoilta satunnaiset uskonnolliset aamunavaukset sekä joulujuhlan ja -kirkon. En muista että ne olisivat ihmisiä liiemmin haitanneet. Minun on henkilökohtaisesti vaikea ymmärtää miksi vapaaehtoinen joulukirkossa käynti voi ärsyttää jotakuta tai miksi joku kokisi sen syrjimisenä. Jos ihminen on ateisti ei se tee kenestäkään silmätikkua tai niin ainakin haluan ajatella. Emme kuitenkaan voi eristää uskontoa täysin elämästämme. On jokaisen oma asia uskooko Jumalaan vai ei. Minulla ei ole mitään ateisteja vastaan. Toivoisin kuitenkin että perinteitä kunnioitettaisiin kouluissa ja uskovaisten annettaisiin uskoa muutenkin. Koulun uskonnontunnit eivät tänä päivänä saa olla tunnustuksellisia ja siinä en näe mitään ongelmaa. Suvivirren laulamisessakaan ei ole mitään pahaa. Ketä se muka loukkaa? Olen ymmärtänyt että mm. muslimeille Suvivirsi ei ole ongelma. Näin on sanonut puheenjohtaja Mustafa Kara Tampereen Islamin yhdyskunnasta.

Kun asuin Turkissa totuin jokapäiväisiin Moskeijan rukouskutsuihin jotka kuulutettiin viidesti päivässä. Aluksi asia hämmästytti mutta lopulta totuin asiaan, kuuluuhan tämä heidän kulttuuriinsa ja haluan kunnioittaa sitä. Mielessäni naureskelin jos Suomen kirkot kuuluttaisivat samoin rukouskutsuja viidesti päivässä olisi valituksia kertynyt saman päivän aikana varmasti roppakaupalla. Ymmärrän että tällä tavoin moni saattaisi ajatella uskonnon tunkeutuvan ihmisten arkielämään liikaa mutta Suvivirsi ja joulukirkot ovat hieman eri asia.

Jos kaikki uskonnollinen kielletään kouluissa niin mitä seuraavaksi? Kielletäänkö se myös muualta yhteiskunnasta? Miksi siis muslimitkaan saisivat käyttää huntua koulussa? Uskon että tiukka kristinuskon kieltäminen kouluissa voisi johtaa myös kasvavaan vihaan ulkomaalaisia kohtaan. Miksi he saavat tunnustaa uskontoaan jos me emme saa, suomenkansalaiset?

Maassamme vallitsee uskonnonvapaus. Olkaamme siis suvaitsevaisia toisiamme kohtaan ja antakaamme ihmisten uskoa tai olla uskomatta. :)

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ajatuksia yksinhuoltajuudesta


Muutin juuri blogin kuvausta sillä en kirjoittele blogissa enää pelkästään Turkista. "Blogi kertoo lapsiperheen arjesta Suomessa ja Turkissa" kuvaa ehkä paremmin blogiani tällä hetkellä. Tällä kertaa haluan kirjoittaa yksinhuoltajuudesta ja äitiydestä.

En koskaan voinut kuvitella että minä olisin yksinhuoltaja tai eläisin kaukosuhteessa. Mutta kuinkas kävikään. Tässä sitä ollaan! Meillä siis on Ö:n kanssa yhteishuoltajuus mutta koska hän on töissä tällä hetkellä Turkissa olen käytännössä ottaen yksinhuoltaja.

Yksinhuoltajuuden haasteet

Uskon että sanalla yksinhuoltaja on aika negatiivinen kaiku. Vanhoina aikoina yksinhuoltajia on saatettu pitää epäonnistujina ja häpeällisinä. Nykyään yksinhuoltajat saavat osakseen enemmänkin sankarin viitan. Uskon että yksilöt kokevat yksinhuoltajuuden hyvin eri tavoin. Minulla oli siitä kauhukuvat mielessä joten olen kokenut tämän kohtalaisen helpoksi. Mutta minkälaisia haasteita yksinhuoltajan arki pitää sisällään?

Aikuisseuran puute on yleistä. On rankkaa jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa päivän ilot ja surut. Vaikka lapset ovat ihania, lapsen seura ei koskaan korvaa aikuisseuraa. Vaikka kävisit töissä tai tapaisit muuten aikuisia päivän aikana, kotona odottaa tyhjä talo. Uskon että yh:lle ystävät merkitsevät erittäin paljon. Itse olen tottunut kaveripiirissäni olemaan se aktiivinen osapuoli ja ehdottaa tapaamisia. Joskus minua kuitenkin väsyttää se rooli mutta toisaalta olen erittäin sosiaalinen ihminen ja mielummin otan ihmisiin yhteyttä kuin jään kotiin masentuneena. Kaikille ei varmaan tule edes mieleen kuinka rankkoja/tylsiä esim. viikonloput voivat yh:lle olla jos on vain yksin lasten kanssa.

Hoitoavun tarve voi olla suuri. Kaikilla ei kuitenkaan ole vahvaa tukiverkkoa tai sukulaiset eivät asu lähellä. Minä olen onnekas sillä äitini ja tätini asuvat vain kivenheiton päässä kodistamme. Olen joskus pyytänyt ystäviäni katsomaan Ailia ja siitä minulla on myös hyviä kokemuksia. Onneksi Aili on niin rohkea että uskaltaa jäädä toisten hoitoon. Yh:na joutuu suunnittelemaan kaikki menonsa tarkasti. Itse yritän välttää jättämästä Ailia "turhaan" hoitoon koska pakollisia menoa kuitenkin kertyy joka viikolle enkä aina viitsisi vaivata muita ihmisiä. Jos vielä lapsi sairastuu niin apua voi tarvita normaalia enemmän. Varmasti on olemassa ihmisiä jotka haluavat selvitä kaikesta yksin mutta minä en heihin kuulu. Otan avun vastaan jos sitä tarvitsen. Se on myös lapsen etu.

Taloudellinen pärjääminen voi joskus olla vaikeaa. Vaikka meillä Suomessa on hyvä sosiaalinen järjestelmä monet asiat lapsiperheessä vievät rahaa. Lomamatkoihin ja kalliisiin harrastuksiin ei kaikilla ole varaa.

Ilot ja voimavarat

Joku voi kuvitella että yh:n arki on vain kurjaa ja yksinäistä. Itse olen vahvasti erimieltä. Haasteita arjessa toki on mutta niin myös iloja. Itse olen ainakin tämän n. 3 kuukauden yksinhuoltajuuden aikana kasvanut henkisesti paljon. On todella palkitsevaa huomata että selviän Ailin hoidosta pääosin itse. Ongelman ratkaisukykyni on myös parantunut. Nykyään olen myös todella hyvä organisoimaan menojamme. Ystävät ja perhe ovat minulle suuri voimavara. Välillä myös nautin aivan omasta ajasta. On myös aika suuri plussa että voi suunnitella omat menonsa ilman että täytyy koko ajan sovittaa niitä puolison suunnitelmiin.

Tukea?

Niin kuin kirjoitin meillä Suomessa on hyvä sosiaaliturva järjestelmä. Kenenkään ei tarvitse valita puolisoaan rahapussin perusteella tai rynnätä suoraan töihin synnytyslaitokselta. Yksinhuoltajia tuetaan sekä rahallisesti että muilla tavoin. Lapsilisään on tarjolla n. 50 e yksinhuoltajakorotus. Neuvolan perhetyöstä voi saada myös pienelle rahalla hoitoapua. Myös MLL välittää lastenhoitajia n. 8 euron tuntihinnalla. Lapsiperheille on olemassa kaupungista riipuen päivätoimintaa.

Turkissa eivät asiat ole näin hyvällä mallilla ja siellä lapsiperheet elävät yleensä vain miehen tuloilla (mikäli äiti on kotona eikä töissä). Luulen että yksinhuoltajan arki on Turkissa rankkaa ja töihin joutuu lähteä pian. Suvun apua tarvitaan myös varmasti paljon. En haluaisi kuulostaa kiittämättömältä enkä tarkoita tätä pahalla mutta en pitänyt kotiäidin arjesta Turkissa kovinkaan paljoa. Muihin äiteihin oli vaikea tutustua ja kun suvussa ei ollut muita äitejä niin sitä oli aika yksin. Myös taloudellinen pärjääminen Turkissa kotiäitinä huolettaisi minua.

 
Tiivistäen voin todeta että äidiksi tulo on tehnyt minusta onnellisemman ihmisen. Olen saanut elämälleni paremman suunnan. Ei tämä silti mitään helppoa aina ole. Mielestäni on hienoa että saan kokea myös yksinhuoltajan arjen koska se on laajentanut näkemystäni elämästä ja kasvattanut henkisesti. Toivomme Ö:n kanssa molemmat että tämä välimatka välillämme ei olisi ikuinen ja myöhemmin asuisimme kaikki täällä Suomessa. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Arkeen paluu

Moi! Lähes 3 viikkoa on hurahtanut Suomeen paluusta. Tarinoin tähän postaukseen vähän fiiliksiä sekä Suomi- arjesta että paluumatkasta.

Puuhia mummolassa
Arki lähti aika tahmeasti rullaamaan täällä Suomessa. Jotenkin oli tosi väsynyt ja aikaansaamaton olo. Otin sitten itseäni niskasta kiinni ja nyt menee ihan hyvin taas. Tällä hetkellä eletään Ailin kanssa ihan tavallista Suomi- arkeamme. Käyn töissä tien toisella puolella eräässä vanhusten yksityisessä hoivalaitoksessa 1-3 kertaa viikossa ja olen tykännyt käydä siellä. Työnteko on mukavaa vastapainoa kodin arjelle. Kun olen töissä äitini hoitaa Ailia. Olen sanoinkuvailettoman kiitollinen äidilleni avusta! Syksyksi haen Ailille päiväkoti paikkaa joten silloin hoitoavun tarvekin luultavasti vähenee.  Muuten ollaankin tavattu ystäviä ja sukulaisia ja käyty aina välillä perhekerhoissa. Ollaan oltu molemmat myös sairaina. Sairaan lapsen hoito on jo rankkaa itsessään mutta silloin kun on itse vielä sairas on se todella uuvuttavaa. Onneksi äitini oli auttamassa ja nyt voimmekin jo paljon paremmin.
 
Takatalvi iski!

Paluumatkasta

Hypätään hieman ajassa taaksepäin, päivään jona palasimme Turkista. Menomatka kun oli todella kaaoottinen suunnittelin vaihtavani lentoliput mutta tajusin että vaihtaminen tuskin olisi kovin helppoa. Olin ostanut lentoliput netistä ja lennot olivat eri lentoyhtiöiltä. Päätin etten lähde sotkemaan asioita. Meillä oli edessä tismalleen samanlainen reitti kuin menomatkallakin mutta tällä kertaa aikaa oli enemmän. Hyvä niin! Tietenkin hermoilin asiaa mutta kaikki meni loppupeleissä paljon paremmin kuin viime kerralla.

Olimme hyvissä ajoin Denizlin lentokentällä. Minulla oli hermot kireällä ja en säästellyt sanojani kun kuulin paljonko kahvi lentokentällä maksoi. "9 tl kahvista. Onko tämä jokin vitsi!?" Tarjoilijalla oli naurussa pitelemistä ja Ö pahoitteli tottuneesti puheitani. :D

Lento Denizlistä Sabihe Gözenin kentälle meni kuitenkin mallikkaaksi. Perillä Istanbulissa joku rouva lahjoitti meille pussillisen pullia.

Tällä kertaa en halunnut seikkailla metrolla ja koska aikaa oli enemmän suuntasimme Havatas bussiin. Matkasimme lentokentältä Taksimille. Matka oli erityisen puuduttava sillä Aili oli todella väsynyt ja kiukkuinen mutta ei pystynyt nukkumaan. Onneksi kukaan matkustajista ei menettänyt hermojaan vaikka matka kestikin puolisentoista tuntia.

Bussista otettu kuva Euroopan ja Aasian rajalta.

Taksimille päästyämme Aili nukahti vaunuihin. Huojentavaa! Minulla oli aikaa joten otin rennosti ja söin kebabia paikallisessa ravintolassa. Olin varmasti aikamoinen näky iso rinkka selässä Istanbulin hälinässä.

Taksim
Taksimilta lähdimme bussilla kohden Ataturkin lentokenttää. Olimme kentällä melkein kolme tuntia ennen koneen lähtöä mutta se ei ollutkaan yhtään liian aikaisin. Olin unohtanut viime kerralla Ailin turvakaukalon kentälle ja lähdin kyselemään sen perään. Piti soittaa Ö:lle ja kysyä mikä on turvakaukalo turkiksi. No, eipä sitä enää löytynytkään. Sellaista elämä on.

En meinannut aluksi löytää oikeaa tiskiä jolle luovutan matkatavarat. Jouduimme kävelemään toiselle puolelle kenttää. Monen eri turvatarkastuksen ja passikontrollinen jälkeen löysimme tiemme oikealle lähtöportille. Virkailija alkoi kyselemään jotain lentolipuistamme ja siinä samassa Aili lähti jo juoksemaan koneen suuntaan. Olin niin hämmentynyt että lähdin vain Ailin perään ja liput lensi pitkin lattioita! Päästiin kuin päästiinkin lopulta lentokoneeseen ja matka kohti Amsterdamia sai alkaa.

Istanbulista Amsterdamiin oli pisin lentomme joten sitä olin jännittänyt kaikista eniten. Kaikki menikin oikein hyvin. Saimme kokonaisen penkkirivin itsellemme ja Aili kiipeili ja leikki siinä tyytyväisenä. Saimme jopa ylimääräisen ruoka-annoksen jonka Aili söi melkein kokonaan. Lapset oli huomioitu lennolla hienosti, nostan hattua!

Amsterdamin kentältä. Tuossa kahvilassa on syöty aika monet kerrat.
Unohdan aina kuinka suuri Amsterdamin kenttä on. Minulla oli pari tuntia aikaa vaihtaa Helsingin koneeseen mutta aika meni hetkessä. Amsterdamin kentällä kaikki nesteet pakataan erikseen henkilökunnan toimesta muovikassiin. Sitä ei saa avata ennen koneeseen siirtymistä. Tästä ollaan äärimmäisen tarkkoja. Turvatarkastuksessa eräs virkailija kysyi huonolla englannin kielellään "Is tis joor sild? How old ar juu?" Hän siis luuli minua teiniäidiksi ja hämmästyi kun kerroin olevani 24. Luulin että Turkissa ollaan uteliaita mutta niin tämän perusteella ollaan myös Alankomaissa.

Helsingin koneessa Aili nukkuikin koko matkan. Olin niin väsynyt ja sekaisin että puhuin vahingossa suomalaisillekin englantia. Suomessa olimme vasta puolenyön aikaan. Siellä meitä vastassa olikin äitini. Olisi ollut kauheaa matkata vielä Helsinki-Vantaan kentältä kotiin julkisilla!

Uusi "isojen lasten"turvaistuin oli kiinnitetty valmiiksi autoon

 Oli siis astetta rentouttavampi paluumatka. Olin tyytyväinen vaikkakin väsynyt. Tämän ruljanssin jälkeen lupasin etten koskaan enää lähde näin monimutkaiselle reittilennolle. Mutta olipahan kokemus! Näihin kuviin ja tunnelmiin lopettelen. Hyvää yötä kaikille! :)

torstai 6. maaliskuuta 2014

Lentäminen pienen lapsen kanssa

Ajattelin koota tähän postaukseen omat vinkkini omista virheistäni oppineena, miten lapsen kanssa lentäminen sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Täysin ongelmatonta se tuskin koskaan kuitenkaanon. Muistelen lämmöllä niitä aikoja kun pystyin nukkumaan/kuuntelemaan musiikkia yms. rauhassa koko matkan ajan. Toista se on nyt kun täytyy huolehtia lapsesta. Sitä joutuu olemaan jatkuvassa valmiustilassa ja laittamaan omat tarpeensa hyllylle.

Tämä kuva on ensimmäiseltä yhteiseltä lennoltamme. Aili 10 kk.

Ennen matkaa

Matkasuunnitelman teko helpottaa hyvin paljon. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kun vertailet lentojen hintoja mieti myös kannattaako mielummin ottaa suorempi lento (vaikka se olisikin kalliimpi) vaiko reittilento. Pitkät odottelut lentokentällä voivat olla raskaita lapsille mutta toisaalta reittilennoilla lapset pääsevät kuluttumaan energiaa kentällä. Mieti asiaa oman lapsesi kannalta.

Tarkista että kaikkien passit ovat voimassa. Nykyäänhän lapset eivät saa enää matkustaa vanhemman passilla. Tarkista lentotiedot vielä vähintään 2 vuorokautta ennen matkaa sekä lähtöpäivänä. Muutoksia on saattanut ilmaantua. Selvitä myös joudutko tekemään online check-inin ja tulosta e-liput. 

Pyykkien pesu ja pakkaaminen kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen matkaa. Jos lähdet matkaan ainoana aikuisena on rinkka hyvä ratkaisu. Tällöin omat kätesi jäävät vapaaksi työntämään lastenvaunuja. Lastenvaunuja ja matkalaukkua on erittäin vaikeaa kuljettaa samanaikaisesti nimimerkillä kokemusta on. :D Mitä vähemmän tavaraa sen helpompaa sinulla on. Lapsille kannattaa pakata omat reput ja pienille lapsille hoitolaukku. Mukaan kannattaa ottaa ainakin vaippoja, (tutteja), maitotrippejä, sosepurkkeja, "wet wipeseja" jos tulee sotkua ja vaihtovaatteet. Pikkupurtavat kuten keksitikut ovat lisäksi hyvä valinta. Leluja on hyvä myös olla mukana kuten väritysvihkoja, pehmolelu, palikoita yms. Kaikkea mikä pitäisi lapsen mielenkiinnon yllä edes hetken. Omaa 1, 5 vuotiastani kiinnostaa erityisesti pienet esineet kuten korut. Minun täytyy tietenkin valvoa ettei mikään osa irtoa. Ipad:in pelit ovat lasten keskuudessa myös suuri menestys.

Ennen matkaa yritä nukkua hyvin. Helpommin sanottu kuin tehty! Itse olen ainakin aika hermona aina matkaa edeltävänä yönä. Kuitenkin edes muutama tunti unta on parempi kuin ei mitään. Unenpuute kun tekee matkustamisesta vieläkin stressaavampaa mitä se muuten on.

Lentokentällä

Lentokentällä kannattaa olla vähintään 1,5 h ennen koneen lähtöä. Lasten kanssa kannattaa varata mielummin liian paljon aikaa kuin liian vähän. Muista lentoyhtiöiden antamat matkatavaroiden painomääräykset. Muutamakin ylimääräinen kilo voi käydä kalliiksi kukkarolle. Mikäli sinulla on reittilento, luovuttaessasi matkatavarat muista kysyä menevätkö laukkusi suoraan seuraavaan lentokoneeseen.

Suosittelen ottamaan vaunut mukaan lentokoneeseen saakka varsinkin jos kyseessä on reittilento ja tiedossa paljon kävelyä ja odottelua. Vaunut jätetää lähtöportin läheisyyteen josta työntekijät vievät ne lentokoneen ruumaan. Vaunut saat takaisin halutessasi lentokoneesta noustua mutta muista mainita siitä henkilökunnalle check in:issä . Ainoana haittapuolena on se että vaunut täytyy yleensä taittaa kokoon turvatarkastuksessa joka tuo hieman lisä hommaa. Lähtöportille kannattaa suunnata mielummin liian ajoissa kuin viime tipassa. Jotkin lentokentät kuten Amsterdamin ja Istanbulin kentät ovat erittäin suuria ja täten myös etäisyydet erittäin pitkiä. Turva- ja passintarkastuksiakin saattaa olla useampia. Jotkin lentoyhtiöt päästävät lapsiperheet koneeseen ennen muita matkustajia jolloin siitä yleensä ilmoitetaan erikseen. Perus- mutta tärkeä asia on muistuttaa lapsia käymään vessassa ennen koneeseen menoa.

Amsterdamin kentältä

Koneessa

Käsimatkatavaroihin kannattaa ottaa vain tärkeimmät tavarat ja nekin hyvin näkyville sillä koneessa on ahdasta. Jos koneessa on ylimääräistä tilaa henkilökunta voi tarjota sinulle toista paikkaa missä on monta vapaata penkkiä. Pienen lapsen kanssa se on helpompaa ja miksei isommankin. Sylissä matkustaville lapsille laitetaan oma turvavyö joka kiinnitetään aikuisen vyöhön kiinni. Pienen lapsen on vaikea ymmärtää miksi nousun ja laskun aikana täytyy istua tiukasti vöissä mutta kun ne hetket selviää niin sitten onkin jo luultavasti helpompaa. Olen huomannut että pienen lapsen kanssa matkustaessa saa yleensä ikkunapaikan. En tiedä mikä idea siinä on mutta se vaikeuttaa ainakin liikkumista jos tulee vaipanvaihto tarvetta.

Oman kokemukseni mukaan on parempi pysytellä koko matka penkillä. Joku toinen voi olla aivan erimieltä kanssani. Jaloittelu käytävällä toki tekisi terää aina silloin tällöin mutta Ailin kanssa se ei tullut kuuloonkaan sillä tyttö ei olisi enää suostunut tulemaan takaisin penkille. Lapsen kiukkukohtaukset voi mahdollisesti estää säännöllisellä ruokailulla, riittävällä unella ja viihdyttävillä leikeillä. Päiväunet ovat pienillä todella tärkeät, nukkui lapsi sitten koneessa tai vaunuissa lentokentällä. Kannattaa yrittää pitää sama rytmi mikä kotonakin on mutta todellisuus on joskus toista. Lapsi kyllä syö ja nukkuu kun se sitä tarvitsee.

Laskeutumisvaihe saattaa joillekin lapsille olla yhtä tuskaa korvakivun takia. Viimeksi Aililla auttoi keksin napostelu. Noissa tilanteissa joustan periaatteista ja annan vaikka suklaata jos siitä on lapselle edes vähän apua ja iloa. Joskus lennoilla on ihmisiä jotka mulkoilevat lapsiperheitä pahasti ja huokailevat. He eivät selvästikkään  pidä lapsista. Sellaiset ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa sillä he eiät selvästikkään tiedä minkälaista lasten kanssa matkustaminen ja vanhempana olo on. Minä olen kuitenkin saanut paljon apua kanssamatkustajilta kun olen lentänyt Ailin kanssa yksin. Olen siitä erittäin iloinen!

Perillä kohteessa

Vihdoin perillä huh! Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tässä vaiheessa sitä saattaa huokaista liian aikaisin ja unohtaa jotain tärkeää...kuten minä joka unohdin noukkia erään matkatavaran mukaani viimeksi. Jos sinulla on reittilento ja jatkat samalla lentoyhtiöllä matkatavarasi yleensä siirtyvät suoraan lentokoneesta toiseen eli sinun ei tarvitse itse noukkia niitä. Jos vaihdat lentoyhtiötä saatika lentokenttää kuljetat yleensä itse tavarat paikasta toiseen. Muista kuitenkin ottaa tämä asia selville jo ennen kohteeseen saapumista. Olet varmaan jo selvittänyt myös mahdollisen kuljetuksen hotellillesi mutta jos et kysäiseppä suoraan turisti-infosta.

Haluan vielä muistuttaa erityisesti Turkin matkaajia siitä että paikallisissa takseissa ei monesti ole turvavöitä joihin turvaistuinta pystyisi kiinnittämään. Isoihin paikallisbusseihin mahtuu yleensä hyvin vaunujen kanssa mutta joudut maksamaan matkasta. Minibusseihin eli dolmuksiin on vaunuja vaikea saada mahtumaan. Olen kuitenkin liikkunut dolmuksella vaunujen kanssa. Kaikki kuskit eivät siitä ole iloissaan mutta elämä on! 

Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä lasten kanssa lentomatkaa suunnitteleville! Mahtavia reissuja kaikille lasten kanssa! :)

torstai 20. helmikuuta 2014

Kusadasi

Niin kuin kerroin olimme taannoin retkellä Kusadasissa. Tässä raporttia matkasta. Etsin myös netistä tietoa kyseisestä kaupungista kiinnostuneille. Matkustimme Kusadasiin Aydinin kautta joten laitan myös muutaman kuvan Aydinin kaupungista. :)

Matkasta

Lähdimme tiistai aamulla Denizlistä bussilla kohti Kusadasia. Matkustimme ensin Aydiniin ja vietimme siellä muutaman tunnin kävellen keskustassa. Ö on asunut Aydinissa pari vuotta käydessään lukiota joten tunnelma oli nostalginen.

katukuvaa Aydinista

Aydin
Aydinista otimme dolmuksen jolla matkasimme noin tunnin Kusadasiin. Ilma oli erittäin lämmin ja kaunis.

Kusadasi
"Kuşadası on kaupunki Turkin länsirannikolla. Kaupungin paikallisten väkiluku on noin 70 000, mutta matkailukausina kaupungin väkiluku voi nousta turistien takia 300 000 ihmiseen. Kuşadası on suosittu matkailukohde ja kuuluisa hienoista rannoistaan." wikipedia

Kävelimme rantabulevardilla ja ihailimme maisemia. Ilma oli niin lämmin että tarkeni t-paidalla ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Reissasimme Kusadasiin turistikauden ulkopuolella joten valitetettavasti moni paikka ja nähtävyys sulkeutui aikaisin. Emme tajunneet ottaa asiaa huomioon mutta ei se meidän matkaamme pilannut.












ostoskeskus



Bazaarilla oli paljon katukauppoja. Monet olivat kuitenkin kiinni tähän aikaan vuodesta.

Nähtävyydet

Lintusaari
"Sana Kusadasi tarkoittaa ”Lintusaarta”, ja pieni saari sataman vieressä onkin kaupungin tunnusmerkki. Älä matkusta kotiin ennen kuin olet käynyt tällä viehättävällä saarella, jossa on Ottomaanien vanha seikkailutunnelmainen linnoitus. Saari on kauniisti valaistu iltaisin. " lähde nazar.fi

Katselimme linnoitusta ulkoapäin. Olisimme menneet sisäpuolellekin mutta linnoitusta kunnostettiin ja sinne oli pääsy kielletty.




 Efesos
"Tuhansia vuosia vanha roomalaisten rauniokylä on loman ehdoton vierailukohde. Alue on erittäin hyvin säilynyt ja voit aistia entisajan suurkaupungin tunnelman. Löydät täältä kauppoja, taloja, yleisiä käymälöitä, maailman suurimman amfiteatterin ja kuuluisan Celsus-kirjaston joka on yksi maailman kuvatuimmista rakennuksista." lähde nazar.fi

Matkasimme Kusadasista noin 20 minuuttia dolmuksella katsomaan Efesosta. Harmiksemme olimme kuitenkin liian myöhään liikkeellä. Paikka suljetaan jo viiden aikoihin turistikauden ulkopuolella. Katsoimme kuitenkin Efesosta ulkoapäin ja sain napsaistua yhden kuvankin (mikä ei tosin kovin hyvä kuva ole :D).


Dilek Peninsula luonnonsuojelupuisto 
"Luonnonsuojelupuisto, joka on osittain avoinna yleisölle, sijaitsee 30 kilometriä kaupungin ulkopuolella. Alue on luonnonkaunis rantoineen ja metsineen. Pääset tänne helposti taksilla tai dolmuksella. Puisto tunnetaan myös nimellä Millipuisto." lähde nazar.fi

Millipuistossa emme käyneet joten kuviakaan ei luonnollisesti ole.

Kusadasin rannat

Kaupunkiranta
"Sijaitsee Kusadasin keskustassa satamabulevardin varrella, joten olet lähellä kaikkea nauttiessasi auringosta. Ranta on erittäin suosittu."

Ladies Beach

"Hieno hiekkaranta muutaman kilometrin päässä kaupungista etelään. Paikallisbussit kulkevat Ladies Beach rannalle keskustasta monta kertaa tunnissa."

Long Beach

"6 km keskustasta etelään sijaitsee yksi Kusadasin parhaista rannoista. Tilaa on runsaasti ja tarjolla on useita ruokapaikkoja."

lähde nazar.fi

Ravintolat ja yöelämä

 Kusadasissa on paljon tasokkaita ravintoloita ja kahviloita. Yöelämää löytyy Bar streetiltä.

Ajattelimme aluksi syödä paikallista kalaa mutta rahanpuutteen vuoksi päädyimmekin syömään Mc Donaldsissa. :D Pamukkale bussifirma antaa yleensä lippujen oston yhteydessä tarjouskuponkeja mäkkiin joten käytimme ne siis hyväksi. Bussi takaisin Denizliin lähti vasta 22.00 ja kotona olimme vasta noin yhden aikaan yöllä. Reissu oli mahtava! Suosittelen todella käymään Kusadasissa! :)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Puuhasteluja

Nyt on aika hieman kertoa kuvien avulla siitä mitä olemme Turkissa puuhailleet viime aikoina. :)

Tämä kuva on lentokentältä kun saavuimme Denizliin. Ailin isä Ö ensimmäistä kertaa kuvissa blogissani.

Tutussa puistossa ulkoilemassa



Sumer Parkissa shoppailemassa ja keilaamassa. Säät suosivat!

Incilipinar Park








Lapsille on kaikkea kivaa
Aika keväinen ilma. Parhaimillaan Denizlissä on ollut +19.
Leffaan piti mennä mutta ulkomaalaiset leffat ovat täällä harvassa. Koneelta on kuitenkin katseltu leffoja.

Ystävänpäivänä käytiin Ö:n kanssa syömässä ja myöhemmin kävin kaverin juhlissa.
Shoppailua on tullut harrastettua aika paljon. :D

Eilen olimme päiväretkellä Kusadasissa josta teen oman postauksen myöhemmin. Hyvää yötä kaikille! :)