sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Uskontokohusta. Miten käy Suvivirren?


Uskonnon harjoittaminen kouluissa sekä Suvivirren laulaminen kevätjuhlissa on kirvoittanut kiivasta keskustelua Suomessa. Kyseessä on kanne jossa väitetään koulujen toimivan yhdenvertaisuus- ja uskonnon ja omantunnon vapaus- säännösten sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesti järjestäessään uskonnon harjoittamista kouluajalla. Kanteen mukaan jako uskoviin ja ei uskoviin kouluissa asettaa ei uskovat silmätikuiksi ja voi olla jopa syrjintää.

Aiheesta voi olla montaa mieltä. Seuraavaksi kerron oman mielipiteeni. Olen kristitty mutta se ei liiemmin arkisessa elämässäni näy. Kirkossa käyn harvoin mutta rukoilen silloin tällöin. Kristinusko on Suomen pääuskonto mutta mielestäni se näkyy hyvin vähän arkielämässä ja suomalaisessa yhteiskunnassa sekä kouluissa. Näin on ainakin yleisesti kaupunkialueella. Jotkin alueet toki ovat uskonnollisempia kuin toiset mutta näen ne enemmänkin poikkeuksina. Ateisteja ei enää pidetä pakanoina niin kuin ennen vanhaan vaan se on hyväksyttyä ja melko yleistä varsinkin nuorten keskuudessa. Nykypäivänä enemmänkin tuntuu että kun kertoo uskovansa Jumalaan voidaan ihmistä pitää jopa lapsellisena ja tyhmänä. Suomi on hyvin maallistunut maa. 


Muistan kouluajoilta satunnaiset uskonnolliset aamunavaukset sekä joulujuhlan ja -kirkon. En muista että ne olisivat ihmisiä liiemmin haitanneet. Minun on henkilökohtaisesti vaikea ymmärtää miksi vapaaehtoinen joulukirkossa käynti voi ärsyttää jotakuta tai miksi joku kokisi sen syrjimisenä. Jos ihminen on ateisti ei se tee kenestäkään silmätikkua tai niin ainakin haluan ajatella. Emme kuitenkaan voi eristää uskontoa täysin elämästämme. On jokaisen oma asia uskooko Jumalaan vai ei. Minulla ei ole mitään ateisteja vastaan. Toivoisin kuitenkin että perinteitä kunnioitettaisiin kouluissa ja uskovaisten annettaisiin uskoa muutenkin. Koulun uskonnontunnit eivät tänä päivänä saa olla tunnustuksellisia ja siinä en näe mitään ongelmaa. Suvivirren laulamisessakaan ei ole mitään pahaa. Ketä se muka loukkaa? Olen ymmärtänyt että mm. muslimeille Suvivirsi ei ole ongelma. Näin on sanonut puheenjohtaja Mustafa Kara Tampereen Islamin yhdyskunnasta.

Kun asuin Turkissa totuin jokapäiväisiin Moskeijan rukouskutsuihin jotka kuulutettiin viidesti päivässä. Aluksi asia hämmästytti mutta lopulta totuin asiaan, kuuluuhan tämä heidän kulttuuriinsa ja haluan kunnioittaa sitä. Mielessäni naureskelin jos Suomen kirkot kuuluttaisivat samoin rukouskutsuja viidesti päivässä olisi valituksia kertynyt saman päivän aikana varmasti roppakaupalla. Ymmärrän että tällä tavoin moni saattaisi ajatella uskonnon tunkeutuvan ihmisten arkielämään liikaa mutta Suvivirsi ja joulukirkot ovat hieman eri asia.

Jos kaikki uskonnollinen kielletään kouluissa niin mitä seuraavaksi? Kielletäänkö se myös muualta yhteiskunnasta? Miksi siis muslimitkaan saisivat käyttää huntua koulussa? Uskon että tiukka kristinuskon kieltäminen kouluissa voisi johtaa myös kasvavaan vihaan ulkomaalaisia kohtaan. Miksi he saavat tunnustaa uskontoaan jos me emme saa, suomenkansalaiset?

Maassamme vallitsee uskonnonvapaus. Olkaamme siis suvaitsevaisia toisiamme kohtaan ja antakaamme ihmisten uskoa tai olla uskomatta. :)

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ajatuksia yksinhuoltajuudesta


Muutin juuri blogin kuvausta sillä en kirjoittele blogissa enää pelkästään Turkista. "Blogi kertoo lapsiperheen arjesta Suomessa ja Turkissa" kuvaa ehkä paremmin blogiani tällä hetkellä. Tällä kertaa haluan kirjoittaa yksinhuoltajuudesta ja äitiydestä.

En koskaan voinut kuvitella että minä olisin yksinhuoltaja tai eläisin kaukosuhteessa. Mutta kuinkas kävikään. Tässä sitä ollaan! Meillä siis on Ö:n kanssa yhteishuoltajuus mutta koska hän on töissä tällä hetkellä Turkissa olen käytännössä ottaen yksinhuoltaja.

Yksinhuoltajuuden haasteet

Uskon että sanalla yksinhuoltaja on aika negatiivinen kaiku. Vanhoina aikoina yksinhuoltajia on saatettu pitää epäonnistujina ja häpeällisinä. Nykyään yksinhuoltajat saavat osakseen enemmänkin sankarin viitan. Uskon että yksilöt kokevat yksinhuoltajuuden hyvin eri tavoin. Minulla oli siitä kauhukuvat mielessä joten olen kokenut tämän kohtalaisen helpoksi. Mutta minkälaisia haasteita yksinhuoltajan arki pitää sisällään?

Aikuisseuran puute on yleistä. On rankkaa jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa päivän ilot ja surut. Vaikka lapset ovat ihania, lapsen seura ei koskaan korvaa aikuisseuraa. Vaikka kävisit töissä tai tapaisit muuten aikuisia päivän aikana, kotona odottaa tyhjä talo. Uskon että yh:lle ystävät merkitsevät erittäin paljon. Itse olen tottunut kaveripiirissäni olemaan se aktiivinen osapuoli ja ehdottaa tapaamisia. Joskus minua kuitenkin väsyttää se rooli mutta toisaalta olen erittäin sosiaalinen ihminen ja mielummin otan ihmisiin yhteyttä kuin jään kotiin masentuneena. Kaikille ei varmaan tule edes mieleen kuinka rankkoja/tylsiä esim. viikonloput voivat yh:lle olla jos on vain yksin lasten kanssa.

Hoitoavun tarve voi olla suuri. Kaikilla ei kuitenkaan ole vahvaa tukiverkkoa tai sukulaiset eivät asu lähellä. Minä olen onnekas sillä äitini ja tätini asuvat vain kivenheiton päässä kodistamme. Olen joskus pyytänyt ystäviäni katsomaan Ailia ja siitä minulla on myös hyviä kokemuksia. Onneksi Aili on niin rohkea että uskaltaa jäädä toisten hoitoon. Yh:na joutuu suunnittelemaan kaikki menonsa tarkasti. Itse yritän välttää jättämästä Ailia "turhaan" hoitoon koska pakollisia menoa kuitenkin kertyy joka viikolle enkä aina viitsisi vaivata muita ihmisiä. Jos vielä lapsi sairastuu niin apua voi tarvita normaalia enemmän. Varmasti on olemassa ihmisiä jotka haluavat selvitä kaikesta yksin mutta minä en heihin kuulu. Otan avun vastaan jos sitä tarvitsen. Se on myös lapsen etu.

Taloudellinen pärjääminen voi joskus olla vaikeaa. Vaikka meillä Suomessa on hyvä sosiaalinen järjestelmä monet asiat lapsiperheessä vievät rahaa. Lomamatkoihin ja kalliisiin harrastuksiin ei kaikilla ole varaa.

Ilot ja voimavarat

Joku voi kuvitella että yh:n arki on vain kurjaa ja yksinäistä. Itse olen vahvasti erimieltä. Haasteita arjessa toki on mutta niin myös iloja. Itse olen ainakin tämän n. 3 kuukauden yksinhuoltajuuden aikana kasvanut henkisesti paljon. On todella palkitsevaa huomata että selviän Ailin hoidosta pääosin itse. Ongelman ratkaisukykyni on myös parantunut. Nykyään olen myös todella hyvä organisoimaan menojamme. Ystävät ja perhe ovat minulle suuri voimavara. Välillä myös nautin aivan omasta ajasta. On myös aika suuri plussa että voi suunnitella omat menonsa ilman että täytyy koko ajan sovittaa niitä puolison suunnitelmiin.

Tukea?

Niin kuin kirjoitin meillä Suomessa on hyvä sosiaaliturva järjestelmä. Kenenkään ei tarvitse valita puolisoaan rahapussin perusteella tai rynnätä suoraan töihin synnytyslaitokselta. Yksinhuoltajia tuetaan sekä rahallisesti että muilla tavoin. Lapsilisään on tarjolla n. 50 e yksinhuoltajakorotus. Neuvolan perhetyöstä voi saada myös pienelle rahalla hoitoapua. Myös MLL välittää lastenhoitajia n. 8 euron tuntihinnalla. Lapsiperheille on olemassa kaupungista riipuen päivätoimintaa.

Turkissa eivät asiat ole näin hyvällä mallilla ja siellä lapsiperheet elävät yleensä vain miehen tuloilla (mikäli äiti on kotona eikä töissä). Luulen että yksinhuoltajan arki on Turkissa rankkaa ja töihin joutuu lähteä pian. Suvun apua tarvitaan myös varmasti paljon. En haluaisi kuulostaa kiittämättömältä enkä tarkoita tätä pahalla mutta en pitänyt kotiäidin arjesta Turkissa kovinkaan paljoa. Muihin äiteihin oli vaikea tutustua ja kun suvussa ei ollut muita äitejä niin sitä oli aika yksin. Myös taloudellinen pärjääminen Turkissa kotiäitinä huolettaisi minua.

 
Tiivistäen voin todeta että äidiksi tulo on tehnyt minusta onnellisemman ihmisen. Olen saanut elämälleni paremman suunnan. Ei tämä silti mitään helppoa aina ole. Mielestäni on hienoa että saan kokea myös yksinhuoltajan arjen koska se on laajentanut näkemystäni elämästä ja kasvattanut henkisesti. Toivomme Ö:n kanssa molemmat että tämä välimatka välillämme ei olisi ikuinen ja myöhemmin asuisimme kaikki täällä Suomessa. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Arkeen paluu

Moi! Lähes 3 viikkoa on hurahtanut Suomeen paluusta. Tarinoin tähän postaukseen vähän fiiliksiä sekä Suomi- arjesta että paluumatkasta.

Puuhia mummolassa
Arki lähti aika tahmeasti rullaamaan täällä Suomessa. Jotenkin oli tosi väsynyt ja aikaansaamaton olo. Otin sitten itseäni niskasta kiinni ja nyt menee ihan hyvin taas. Tällä hetkellä eletään Ailin kanssa ihan tavallista Suomi- arkeamme. Käyn töissä tien toisella puolella eräässä vanhusten yksityisessä hoivalaitoksessa 1-3 kertaa viikossa ja olen tykännyt käydä siellä. Työnteko on mukavaa vastapainoa kodin arjelle. Kun olen töissä äitini hoitaa Ailia. Olen sanoinkuvailettoman kiitollinen äidilleni avusta! Syksyksi haen Ailille päiväkoti paikkaa joten silloin hoitoavun tarvekin luultavasti vähenee.  Muuten ollaankin tavattu ystäviä ja sukulaisia ja käyty aina välillä perhekerhoissa. Ollaan oltu molemmat myös sairaina. Sairaan lapsen hoito on jo rankkaa itsessään mutta silloin kun on itse vielä sairas on se todella uuvuttavaa. Onneksi äitini oli auttamassa ja nyt voimmekin jo paljon paremmin.
 
Takatalvi iski!

Paluumatkasta

Hypätään hieman ajassa taaksepäin, päivään jona palasimme Turkista. Menomatka kun oli todella kaaoottinen suunnittelin vaihtavani lentoliput mutta tajusin että vaihtaminen tuskin olisi kovin helppoa. Olin ostanut lentoliput netistä ja lennot olivat eri lentoyhtiöiltä. Päätin etten lähde sotkemaan asioita. Meillä oli edessä tismalleen samanlainen reitti kuin menomatkallakin mutta tällä kertaa aikaa oli enemmän. Hyvä niin! Tietenkin hermoilin asiaa mutta kaikki meni loppupeleissä paljon paremmin kuin viime kerralla.

Olimme hyvissä ajoin Denizlin lentokentällä. Minulla oli hermot kireällä ja en säästellyt sanojani kun kuulin paljonko kahvi lentokentällä maksoi. "9 tl kahvista. Onko tämä jokin vitsi!?" Tarjoilijalla oli naurussa pitelemistä ja Ö pahoitteli tottuneesti puheitani. :D

Lento Denizlistä Sabihe Gözenin kentälle meni kuitenkin mallikkaaksi. Perillä Istanbulissa joku rouva lahjoitti meille pussillisen pullia.

Tällä kertaa en halunnut seikkailla metrolla ja koska aikaa oli enemmän suuntasimme Havatas bussiin. Matkasimme lentokentältä Taksimille. Matka oli erityisen puuduttava sillä Aili oli todella väsynyt ja kiukkuinen mutta ei pystynyt nukkumaan. Onneksi kukaan matkustajista ei menettänyt hermojaan vaikka matka kestikin puolisentoista tuntia.

Bussista otettu kuva Euroopan ja Aasian rajalta.

Taksimille päästyämme Aili nukahti vaunuihin. Huojentavaa! Minulla oli aikaa joten otin rennosti ja söin kebabia paikallisessa ravintolassa. Olin varmasti aikamoinen näky iso rinkka selässä Istanbulin hälinässä.

Taksim
Taksimilta lähdimme bussilla kohden Ataturkin lentokenttää. Olimme kentällä melkein kolme tuntia ennen koneen lähtöä mutta se ei ollutkaan yhtään liian aikaisin. Olin unohtanut viime kerralla Ailin turvakaukalon kentälle ja lähdin kyselemään sen perään. Piti soittaa Ö:lle ja kysyä mikä on turvakaukalo turkiksi. No, eipä sitä enää löytynytkään. Sellaista elämä on.

En meinannut aluksi löytää oikeaa tiskiä jolle luovutan matkatavarat. Jouduimme kävelemään toiselle puolelle kenttää. Monen eri turvatarkastuksen ja passikontrollinen jälkeen löysimme tiemme oikealle lähtöportille. Virkailija alkoi kyselemään jotain lentolipuistamme ja siinä samassa Aili lähti jo juoksemaan koneen suuntaan. Olin niin hämmentynyt että lähdin vain Ailin perään ja liput lensi pitkin lattioita! Päästiin kuin päästiinkin lopulta lentokoneeseen ja matka kohti Amsterdamia sai alkaa.

Istanbulista Amsterdamiin oli pisin lentomme joten sitä olin jännittänyt kaikista eniten. Kaikki menikin oikein hyvin. Saimme kokonaisen penkkirivin itsellemme ja Aili kiipeili ja leikki siinä tyytyväisenä. Saimme jopa ylimääräisen ruoka-annoksen jonka Aili söi melkein kokonaan. Lapset oli huomioitu lennolla hienosti, nostan hattua!

Amsterdamin kentältä. Tuossa kahvilassa on syöty aika monet kerrat.
Unohdan aina kuinka suuri Amsterdamin kenttä on. Minulla oli pari tuntia aikaa vaihtaa Helsingin koneeseen mutta aika meni hetkessä. Amsterdamin kentällä kaikki nesteet pakataan erikseen henkilökunnan toimesta muovikassiin. Sitä ei saa avata ennen koneeseen siirtymistä. Tästä ollaan äärimmäisen tarkkoja. Turvatarkastuksessa eräs virkailija kysyi huonolla englannin kielellään "Is tis joor sild? How old ar juu?" Hän siis luuli minua teiniäidiksi ja hämmästyi kun kerroin olevani 24. Luulin että Turkissa ollaan uteliaita mutta niin tämän perusteella ollaan myös Alankomaissa.

Helsingin koneessa Aili nukkuikin koko matkan. Olin niin väsynyt ja sekaisin että puhuin vahingossa suomalaisillekin englantia. Suomessa olimme vasta puolenyön aikaan. Siellä meitä vastassa olikin äitini. Olisi ollut kauheaa matkata vielä Helsinki-Vantaan kentältä kotiin julkisilla!

Uusi "isojen lasten"turvaistuin oli kiinnitetty valmiiksi autoon

 Oli siis astetta rentouttavampi paluumatka. Olin tyytyväinen vaikkakin väsynyt. Tämän ruljanssin jälkeen lupasin etten koskaan enää lähde näin monimutkaiselle reittilennolle. Mutta olipahan kokemus! Näihin kuviin ja tunnelmiin lopettelen. Hyvää yötä kaikille! :)

torstai 6. maaliskuuta 2014

Lentäminen pienen lapsen kanssa

Ajattelin koota tähän postaukseen omat vinkkini omista virheistäni oppineena, miten lapsen kanssa lentäminen sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Täysin ongelmatonta se tuskin koskaan kuitenkaanon. Muistelen lämmöllä niitä aikoja kun pystyin nukkumaan/kuuntelemaan musiikkia yms. rauhassa koko matkan ajan. Toista se on nyt kun täytyy huolehtia lapsesta. Sitä joutuu olemaan jatkuvassa valmiustilassa ja laittamaan omat tarpeensa hyllylle.

Tämä kuva on ensimmäiseltä yhteiseltä lennoltamme. Aili 10 kk.

Ennen matkaa

Matkasuunnitelman teko helpottaa hyvin paljon. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kun vertailet lentojen hintoja mieti myös kannattaako mielummin ottaa suorempi lento (vaikka se olisikin kalliimpi) vaiko reittilento. Pitkät odottelut lentokentällä voivat olla raskaita lapsille mutta toisaalta reittilennoilla lapset pääsevät kuluttumaan energiaa kentällä. Mieti asiaa oman lapsesi kannalta.

Tarkista että kaikkien passit ovat voimassa. Nykyäänhän lapset eivät saa enää matkustaa vanhemman passilla. Tarkista lentotiedot vielä vähintään 2 vuorokautta ennen matkaa sekä lähtöpäivänä. Muutoksia on saattanut ilmaantua. Selvitä myös joudutko tekemään online check-inin ja tulosta e-liput. 

Pyykkien pesu ja pakkaaminen kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen matkaa. Jos lähdet matkaan ainoana aikuisena on rinkka hyvä ratkaisu. Tällöin omat kätesi jäävät vapaaksi työntämään lastenvaunuja. Lastenvaunuja ja matkalaukkua on erittäin vaikeaa kuljettaa samanaikaisesti nimimerkillä kokemusta on. :D Mitä vähemmän tavaraa sen helpompaa sinulla on. Lapsille kannattaa pakata omat reput ja pienille lapsille hoitolaukku. Mukaan kannattaa ottaa ainakin vaippoja, (tutteja), maitotrippejä, sosepurkkeja, "wet wipeseja" jos tulee sotkua ja vaihtovaatteet. Pikkupurtavat kuten keksitikut ovat lisäksi hyvä valinta. Leluja on hyvä myös olla mukana kuten väritysvihkoja, pehmolelu, palikoita yms. Kaikkea mikä pitäisi lapsen mielenkiinnon yllä edes hetken. Omaa 1, 5 vuotiastani kiinnostaa erityisesti pienet esineet kuten korut. Minun täytyy tietenkin valvoa ettei mikään osa irtoa. Ipad:in pelit ovat lasten keskuudessa myös suuri menestys.

Ennen matkaa yritä nukkua hyvin. Helpommin sanottu kuin tehty! Itse olen ainakin aika hermona aina matkaa edeltävänä yönä. Kuitenkin edes muutama tunti unta on parempi kuin ei mitään. Unenpuute kun tekee matkustamisesta vieläkin stressaavampaa mitä se muuten on.

Lentokentällä

Lentokentällä kannattaa olla vähintään 1,5 h ennen koneen lähtöä. Lasten kanssa kannattaa varata mielummin liian paljon aikaa kuin liian vähän. Muista lentoyhtiöiden antamat matkatavaroiden painomääräykset. Muutamakin ylimääräinen kilo voi käydä kalliiksi kukkarolle. Mikäli sinulla on reittilento, luovuttaessasi matkatavarat muista kysyä menevätkö laukkusi suoraan seuraavaan lentokoneeseen.

Suosittelen ottamaan vaunut mukaan lentokoneeseen saakka varsinkin jos kyseessä on reittilento ja tiedossa paljon kävelyä ja odottelua. Vaunut jätetää lähtöportin läheisyyteen josta työntekijät vievät ne lentokoneen ruumaan. Vaunut saat takaisin halutessasi lentokoneesta noustua mutta muista mainita siitä henkilökunnalle check in:issä . Ainoana haittapuolena on se että vaunut täytyy yleensä taittaa kokoon turvatarkastuksessa joka tuo hieman lisä hommaa. Lähtöportille kannattaa suunnata mielummin liian ajoissa kuin viime tipassa. Jotkin lentokentät kuten Amsterdamin ja Istanbulin kentät ovat erittäin suuria ja täten myös etäisyydet erittäin pitkiä. Turva- ja passintarkastuksiakin saattaa olla useampia. Jotkin lentoyhtiöt päästävät lapsiperheet koneeseen ennen muita matkustajia jolloin siitä yleensä ilmoitetaan erikseen. Perus- mutta tärkeä asia on muistuttaa lapsia käymään vessassa ennen koneeseen menoa.

Amsterdamin kentältä

Koneessa

Käsimatkatavaroihin kannattaa ottaa vain tärkeimmät tavarat ja nekin hyvin näkyville sillä koneessa on ahdasta. Jos koneessa on ylimääräistä tilaa henkilökunta voi tarjota sinulle toista paikkaa missä on monta vapaata penkkiä. Pienen lapsen kanssa se on helpompaa ja miksei isommankin. Sylissä matkustaville lapsille laitetaan oma turvavyö joka kiinnitetään aikuisen vyöhön kiinni. Pienen lapsen on vaikea ymmärtää miksi nousun ja laskun aikana täytyy istua tiukasti vöissä mutta kun ne hetket selviää niin sitten onkin jo luultavasti helpompaa. Olen huomannut että pienen lapsen kanssa matkustaessa saa yleensä ikkunapaikan. En tiedä mikä idea siinä on mutta se vaikeuttaa ainakin liikkumista jos tulee vaipanvaihto tarvetta.

Oman kokemukseni mukaan on parempi pysytellä koko matka penkillä. Joku toinen voi olla aivan erimieltä kanssani. Jaloittelu käytävällä toki tekisi terää aina silloin tällöin mutta Ailin kanssa se ei tullut kuuloonkaan sillä tyttö ei olisi enää suostunut tulemaan takaisin penkille. Lapsen kiukkukohtaukset voi mahdollisesti estää säännöllisellä ruokailulla, riittävällä unella ja viihdyttävillä leikeillä. Päiväunet ovat pienillä todella tärkeät, nukkui lapsi sitten koneessa tai vaunuissa lentokentällä. Kannattaa yrittää pitää sama rytmi mikä kotonakin on mutta todellisuus on joskus toista. Lapsi kyllä syö ja nukkuu kun se sitä tarvitsee.

Laskeutumisvaihe saattaa joillekin lapsille olla yhtä tuskaa korvakivun takia. Viimeksi Aililla auttoi keksin napostelu. Noissa tilanteissa joustan periaatteista ja annan vaikka suklaata jos siitä on lapselle edes vähän apua ja iloa. Joskus lennoilla on ihmisiä jotka mulkoilevat lapsiperheitä pahasti ja huokailevat. He eivät selvästikkään  pidä lapsista. Sellaiset ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa sillä he eiät selvästikkään tiedä minkälaista lasten kanssa matkustaminen ja vanhempana olo on. Minä olen kuitenkin saanut paljon apua kanssamatkustajilta kun olen lentänyt Ailin kanssa yksin. Olen siitä erittäin iloinen!

Perillä kohteessa

Vihdoin perillä huh! Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tässä vaiheessa sitä saattaa huokaista liian aikaisin ja unohtaa jotain tärkeää...kuten minä joka unohdin noukkia erään matkatavaran mukaani viimeksi. Jos sinulla on reittilento ja jatkat samalla lentoyhtiöllä matkatavarasi yleensä siirtyvät suoraan lentokoneesta toiseen eli sinun ei tarvitse itse noukkia niitä. Jos vaihdat lentoyhtiötä saatika lentokenttää kuljetat yleensä itse tavarat paikasta toiseen. Muista kuitenkin ottaa tämä asia selville jo ennen kohteeseen saapumista. Olet varmaan jo selvittänyt myös mahdollisen kuljetuksen hotellillesi mutta jos et kysäiseppä suoraan turisti-infosta.

Haluan vielä muistuttaa erityisesti Turkin matkaajia siitä että paikallisissa takseissa ei monesti ole turvavöitä joihin turvaistuinta pystyisi kiinnittämään. Isoihin paikallisbusseihin mahtuu yleensä hyvin vaunujen kanssa mutta joudut maksamaan matkasta. Minibusseihin eli dolmuksiin on vaunuja vaikea saada mahtumaan. Olen kuitenkin liikkunut dolmuksella vaunujen kanssa. Kaikki kuskit eivät siitä ole iloissaan mutta elämä on! 

Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä lasten kanssa lentomatkaa suunnitteleville! Mahtavia reissuja kaikille lasten kanssa! :)