sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Tilannekatsaus ja kuulumiset

Moi piiiiitkästä aikaa! Tosiaan, anteeksi lukijoille etten ole kirjoittanut blogia aikoihin. Tuolla facebook ryhmässä kommentoinkin että mulla ei ole oikein energia riittänyt bloggaamiseen viime aikoina ja Turkki elämään liittyviä aiheita on ollut vaikea keksiä täältä Suomesta käsin. Blogin tulevaisuus onkin nyt kysymysmerkkinä mutta ainakin toistaiseksi tämä pysyy täällä. Nyt kuitenkin kirjoitan pienen tilannekatsaus- postauksen, elikkä mitä kaikkea on viime aikoina tapahtunut elämässäni. Tässä postauksessa ei ehkä ole paljon uutta tietoa niille jotka seuraavat minua facen kautta mutta saa lukaista silti läpi. :)

Kevään aikana olen ollut erityisen kiireinen sillä olen lukenut pääsykokeisiin. Hain opiskelemaan rikosseuraamusalaa ammattikorkeakouluun. Paljon tuli luettua, kirjoitettua muistiinpanoja ja luennoitua äidille koealueesta. Suureksi ilokseni kokeet menivät hyvin ja pääsin kouluun!!! Ailin hoidossa oli järjestelemistä mutta onneksi näin vaivaa asian eteen koska hukkaan työ ei mennyt.



Hieman surullisempiakin asioista on tapahtunut. Rakas ukkini nukkui pois huhtikuun lopulla. Vappuaatto meni sitten surullisissa merkeissä. Ukki oli elämässäni tärkeä ihminen jonka tulen aina muistamaan.

Kesäkuussa sain kotiin todella mukavan kirjeen! En muista olenko tänne blogiin asiasta kirjoittanut mutta Ö on hakenut oleskelulupaa Suomeen. Postista tuli siis myönteinen päätös ja olimme tottakai asiasta erittäin iloisia!

Kuitenkin olimme jo varanneet kesäkuun puoleen väliin lomareissun Alanyaan joten sinne lähdimme. Kaksi viikkoa Turkin lämmössä kului mukavasti. Pääsimme karkuun Suomen räntäsateita. Samalla lomareissulla ehdimme käydä vielä Ö:n perheen luona Denizlissä. Kirjoitan Alanyan ja Denizlin reissusta myöhemmin tarkemmin tänne blogiin.

Kesäkuun loppupuolella palasimme kaikki kolme Suomeen ja täällä nyt asustelemme. Minä odottelen innolla koulun alkua, Aili aloittaa päiväkodin elokuussa ja Ö etsii koulutus/työpaikkaa. Asiat vaikuttavat siis olevan aika mukavasti tällä hetkellä. Ihana nauttia kesästä! Mökillä ja festareillakin olen ehtinyt käydä.Tarkoitus on nähdä vielä paljon kavereita ja ehkä käydä vähän risteilemässä.


Näihin tunnelmiin toivotan kaikille oikein hyvää yötä je kesän jatkoa! :)