tiistai 1. joulukuuta 2015

Vauvaperheen kuulumisia

Moi kaikille! Meille tosiaan syntyi syysvauva 8.9.2015 ja tässä tulisi vähän juttua hänestä sekä vähän muustakin.

Raskausaika meni itselläni mukavasti, eikä minulla ollut pahempia oireita. Saimme tietää, että tulossa olisi poikavauva ja aloimme tehdä valmisteluja. Synnyttämään lähdimme Lohjan sairaalaan missä oli todella upea ja ihana henkilökunta. Sairaala oli pieni ja kodinomainen mutta kuitenkin täyttä Hus- tasoa. Synnytys oli kivulias mutta kaikki sujui ongelmitta. Illalla 8.9 poikamme Deniz tulikin sitten maailmaan ja siitä lähtien olemme harjoittelleet nelihenkisen perheen elämää.

Vain muutaman tunnin ikäisenä
Luulisi, että vauvan hoito olisi minulle täysin ongelmatonta toisen lapsen äitinä, mutta ei se niin mene. Lapset ovat vain niin erilaisia. Imettäminen oli ensimäiset pari kuukautta aika tuskaista ja yöt nukuttiin huonosti. Nyt on onneksi alkanut jo helpottamaan. Aili on onneksi ollut ymmärtäväinen ja ihana isosisko, vaikka uhmaikä puskee päälle. En voi uskoa kuinka nopeasti aika kulkee ja yritän vain nauttia kaikin siemauksin tästä pikkuvauva ajasta. Silloin kun on rankkaa, muistan että huonot kaudet kestävät vain hetken ja niiden jälkeen on taas helpompaa. Itkut ja huudot vain kuuluvat perhe-elämään, mutta myös ilonaiheita löytyy päivittäin.

Sisarukset leikkimässä
Olen onnellinen, mutta välillä myös aika stressaantunut. Monesti varsinkin Denizin ollessa aivan vastasyntynyt tuntui siltä, ettei saanut oikein mitään muuta päivän aikana tehtyä, kuin hoivattua lapsia. Deniz viihtyi sitterissä korkeintaan muutaman minuutin ja sitten alkoi itku. Nyt kolmen kuukauden iässä poika jaksaa jo seurailla leluja ja muiden touhuja jopa yli tunnin tyytyväisenä. Lähes pävittäin laulan Denizille ja huomaa kuinka poika nauttii, suu kääntyy aina hymyyn. Olemme käyneet myös perhekerhoissa- ja kahviloissa silloin tällöin. Itse olen sellainen ihminen, etten varmaan kestäisi ylös-puistoon-nukkumaan-puistoon-nukkumaan elämää päivästä ja kuukaudesta toiseen, joten koitan keksiä viikoittain jotain arjesta poikkeavaa tekemistä. Viikonloput ovat parhaita, sillä silloin vietämme enemmän aikaa perheen- ja sukulaisten kesken.

Vaikka joskus vieläkin tulee niitä päiviä jolloin en saa "mitään" tehtyä, lohduttaudun ajatuksella, että ykkös työni on nyt huolehtia lapsista. Muut asiat ovat toissijaisia ja niitä ehtii tehdä myöhemminkin. En tarvitse paljon ns. "omaa aikaa" mutta toki pääsen lähtemään jos haluan, kiitos lasten isän ja muiden läheisten.

Omasta mielestäni äideille kasataan Suomessa aivan kovia paineita. Lapsille ja kodinhoidolle tulisi uhrata koko elämänsä ja omaa aikaa ei tulisi haluta. Monet äidit kaatuvat paineiden alle, eivätkä osaa pitää puoliaan. Välillä tuntuu siltä, että äidiksi tultuaan ihminen menettäisi ihmisoikeutensa ja äitinä oleminen nähdään pelkkänä pakollisena suorituksena, josta ei liiemmin kehuja saa. Oletusarvo on että jaksat tehdä kaiken yksin, mutta jos et jaksa, on se häpeällistä. Ei saisi kaivat kunnon yöunia, eikä missään nimessä saisi lähteä ulos ystävien kanssa, vaikka lapsi olisi jo vuoden ikäinen. Täytyisi jaksaa, muistaa, ehtiä ja hoitaa tiesmitä! Tällaisia paineita ei kasata isille. Ei voida ymmärtää sitä, että äiditkin ovat vain ihmisiä siinä missä muutkin. Äideilläkin on omat tarpeensa. Kaikkia ei olla veistetty samasta muotista, mutta äitimyytti yrittää pakottaa äidit samaan lokeroon.

Jotenkin tuntuu, että lastenhoidosta tehdään nykyisin liian suuri numero. Tietenkin lasten saanti on erittäin iso elämänmuutos, mutta ei se tarkoita sitä, että koko muun elämän täytyisi pysähtyä. Jotkut vanhemmat antavat kaiken pyöriä pelkästään lasten ympärillä. Itselleni lapset ovat olennainen ja luonnollinen osa elämääni, mutta äitiys pelkästään ei määrittele minua ihmisenä. Annan itselleni luvan myös rentoutua ja harrastaa ilman huonoa omaatuntoa, enkä pidä itseäni itsekkäänä. Näin mielestäni voisi ajatella useampikin. Monissa muissa kulttuureissa lastenhoitoon osallistuu koko yhteisö. Suomessa moni ajattelee, että lastenhoito kuuluu vain ja ainoastaan äidille/vanhemmille. Jokainen saa elää elämäänsä tyylillään, mutta itse pidän sitä rikkautena, että lapsillamme tulee olemaan muitankin läheisiä ihmisiä kuin minä ja Ö.


Kaikkinensa tunnen oloni onnelliseksi ja koen elämäni todella rikkaaksi. Odotan innolla näkeväni Denizin kasvavan ja oppivan uusia taitoja. Ihanaa että Aili sai sisaruksen, jonka kanssa toivottavasti tulee olemaan läheinen läpi elämän. Hyvää Joulun odotusta kaikille! <3

5 kommenttia:

  1. Onnea!
    En ole blogiasi lukenut kuin kerran aiemmin ja kysyisin,että onko Aili sinun ja miehesi yhteinen lapsi,kun on niin vaalea verraten poikavauvaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Ailikin meidän yhteinen lapsi. Syntyessään tytöllä oli lähes mustat hiukset mutta ovat vaalentuneet iän myötä. Nyt taas tummenevat uudestaan. :)

      Poista
  2. Kiva kun päivitit! Ihana lukea :) Onnea!

    VastaaPoista

Piristät päivääni jättämällä kommentin. Kiitos! :)